
Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus pitävät yllä ja kouluttavat kerääjäverkostoa, joka koostuu vapaaehtoisista luonnossa liikkujista, kuten metsästäjistä ja muista luontoharrastajista.
Viime kauden aikana näytteitä saatiin kerättyä yli tuhat, mutta vuosien välillä on ollut jonkin verran vaihtelua. Kaikista kerätyistä näytteistä vapaaehtoiset kerääjät keräsivät lähes 70 prosenttia ja näytteitä toimitti yli 170 vapaaehtoista. Kerätyt suden DNA-näytteet analysoidaan Luonnonvarakeskuksen laboratoriossa ja DNA-tulokset julkaistaan kanta-arvion yhteydessä myöhemmin keväällä.
Suden jätöksestä analysoitavan DNA:n avulla sudet voidaan yksilöidä, jolloin tiedetään tarkasti susien vähimmäismäärä sekä saadaan tietoa susien ajallisista ja alueellisista liikkeistä, sukupuolesta ja sukulaisuussuhteista.
Luonnonvarakeskus hyödyntää DNA-tietoa eri alueiden susiyksilöistä susikannan seurannassa ja vuosittaisessa kanta-arviossa. DNA-menetelmä tuo susikannan koon arviointiin lisätietoa, sillä samaa sutta ei pysty laskemaan kahdesti.
Luken tutkimusmenetelmä tunnistaa suden, koiran ja koirasuden. Lappeenrannan Ylämaalta kerättyjen DNA-näytteiden perusteella on Suomesta jo aiemmin tunnistettu kaksi koirasutta talvella 2021–2022 ja neljä koirasutta talvella 2022–2023. Tiettävästi kaikki nämä yksilöt ovat edelleen elossa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
