Asiantuntija: Luontojärjestöt uhkaavat metsästäjien oikeusturvaa väärinkäyttämällä valitusoikeutta

Monet luonnosuojeluyhdistykset ovat ryhtyneet järjestelmällisesti hyödyntämään valitusoikeutta, joka on annettu niille yleissopimuksella ympäristöasioissa (SopS 2004/122). Aina vain ei ole täysin selvää, onko valitusten tarkoituksena luonnonsuojelu.

Luonnonsuojeluliitto Tapiola ry pysäytti viime syksynä valituksillaan karhujahdin.

Yhdistyksen puheenjohtaja Leena Iivosen mukaan valituksissa keskityttiin niihin kaatolupiin, joiden täytäntöönpanossa ”saataisiin aikaiseksi suurin haitta” (IL 16.8.2022). Haitta olikin kaikilla mittareilla todella suuri.

Suomen Riistakeskus myönsi pyyntiluvan Ylämaan koirasusien poistamiseksi ajalle 26.12.2022–15.1.2023.

Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry valitti Itä-Suomen hallinto-oikeuteen ja sai tältä pyyntiluvan täytäntöönpanokiellon. Suunniteltu pyynti jäi valituksen johdosta toteutumatta.

Koirasusien hävittäminen kuuluu Suomen valtion kansainvälisiin velvoitteisiin.

Monimuotoisuussopimuksen (SopS 78/1994) mukaan valtion on huolehdittava sellaisten vieraiden lajien hävittämisestä, jotka uhkaavat ekosysteemejä, elinympäristöjä tai lajeja. Koirasudet vaarantavat suomalaisen susikannan geneettistä puhtautta, joten ne kuuluvat hävitettäviin vieraslajeihin.

Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry:n valituksen ansiosta koirasusilauma saattaa ehtiä tuottaa jälkeläisiä, ja nuoret koirasusiyksilöt saattavat siirtyä uusille reviireille.

Koirasusien perimän poistaminen Suomen susikannasta saattaa vaatia geenipuhdasta susikantaa entistä voimakkaammin koskettavia toimia. Ainakin koirasusien hävittäminen on nyt vaikeampaa.

Luonnonsuojelijoiden suurpetoja koskevissa valituksissa hallinto-oikeuksille esitetään säännönmukaisesti vaatimus määrätä pyyntiluvat täytäntöönpanokieltoon.

Vaatimuksen perusteeksi esitetään, että lupien täytäntöönpano aiheuttaisi peruuttamatonta vahinkoa. Lisäksi perusteluihin liitetään pitkä luettelo aikaisemmista hallinto-oikeuksien täytäntöönpanokieltopäätöksistä.

Hallinto-oikeudet korkeimman hallinto-oikeuden johdolla ovat nielaisseet luonnonsuojelijoiden argumentin täytäntöönpanon peruuttamattomuudesta.

Luonnonsuojelijoiden mukaan pyydettyjen suurpetojen herättäminen henkiin ei ole mahdollista, mikäli oikeus päätyy kumoamaan pyyntiluvat. Hallinto-oikeuksissa on syntynyt käytäntö, jonka mukaan suurpetoluvat lähes automaattisesti määrätään täytäntöönpanokieltoon.

Hallinto-oikeuksien käytäntö sen paremmin kuin luonnonsuojelijoiden perustelutkaan eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Kansainvälisissä ympäristösopimuksissa suojelun kohteena mainitaan usein eläinkanta, eläinlaji, eläimistö tai populaatio. Esimerkiksi Bernin yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelusta (SopS 1986/29) puhuu eläimistöstä ja eläinkannoista. Samoja ilmaisuja käytetään myös EU:n luontodirektiivissä (92/43/ETY).

Kielitoimiston sanakirjan mukaan eläinkanta tai -laji tarkoittaa tietynlajisia eläimiä kokonaisuutena. Eläimistö tai populaatio viittaavat usein määräalueella elävään eläinkantaan tai -lajiin. Suojelun kohteena eivät siis ole yksittäiset eläimet.

Asia olisi toisin, jos sopimuksissa lukisi, että kullakin yksilöllä on oikeus elämään kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa.

Hallinto-oikeuksilta tuntuu puuttuvan ymmärrys siitä, että suojelun kohteena eivät ole yksittäiset eläimet eikä yksittäisten eläinten kuolema välttämättä heikennä eläinkannan tai -lajin suojelua. Nykykäytännöllä luonnonsuojelijat pystyvät aina estämään pyynnin, oli siihen oikeudellisia perusteita tai ei.

Eläinkannan, eläinlajin, eläimistön tai populaation koko ei pyyntilupien täytäntöönpanosta huolimatta pienene, sillä riistaviranomaiset ja suomalaiset metsästäjät eivät kyseenalaista suotuisan suojelun tason saavuttamisen tai säilyttämisen tärkeyttä.

Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että karhut, sudet ja ilvekset lisääntyvät vuosittain. Esimerkiksi karhukanta on suotuisan suojelun tasolla – ja viimeisten vuosikymmenten aikana koko ajan kasvanut, vaikka karhuja on säännöllisesti metsästetty.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuksien tapa lukea ja tulkita ympäristönsuojelua koskevia normeja on johtanut todella hankalaan tilanteeseen. Metsästys käytännössä estetään, vaikka myöhemmin lupa osoittautuisi lainmukaiseksi.

Luvansaajien eli metsästäjien oikeusturva ei tunnu olevan lainkaan merkityksellinen asia.

Jarmo Kiuru

oikeusinformatiikan lehtori

Lapin yliopisto