
Konkeloon kaatuneiden puiden kaataminen johti ainakin kahden miehen kuolemaan viime vuonna, ilmenee Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) keräämästä työperäisten onnettomuuksien aineistoista. Raporttien julkaisu on osa työturvallisuutta parantavaa viranomaistoimintaa.
Onnettomuuksista ensimmäinen sattui maaliskuussa, kun 61-vuotias kokeneeksi metsätyöntekijäksi luonnehdittu maatilan isäntä lähti yksin puunkaatoon mäntykankaalle Salossa.
Kaadettava puu jäi latvastaan nojaamaan toista mäntyä vasten. Mies päätti laukaista konkelon kaatamalla uuden puun jumiin jääneen päälle. Puut kaatuivat maassa jo olleen aikaisemmin kaadetun rungon päälle, mutta vaara ei ollut ohi.
Kaadettu puu lähtikin itsekseen liukumaan ja iski paikalta jo kävellyttä miestä takaapäin kuolettavasti yläselkään ja niskaan. Iskun voimakkuutta kuvasi se, että miestä iskenyt runko löi selvät jäljet sen liikkeen lopulta pysäyttäneisiin kahteen kasvavaan puuhun.
Miestä etsimään lähteneet omaiset löysivät tämän menehtyneenä. Otkes kiinnitti huomiota, että konkelon laukaisussa ei käytetty traktorivinssiä tai muuta apuvälinettä. Onnettomuuteen katsottiin vaikuttaneen, että miehen huomio oli kiinnittynyt seuraavan puun kaatoon, eikä hän helpon tuntuisessa tilanteessa seurannut tilannetta loppuun.
Tutkijat muistuttivat, että puunkaadossa kaatuvan puun liikerata voi olla vaikeasti ennustettavissa ja erityisesti näin on konkelossa olevien puiden kohdalla, missä jännitteinen puu voi ohjata päälle kaatuvan puun liikerataa odottamattomasti.
Toinen kuolemaan johtanut onnettomuus sattui Liedossa joulukuussa, kun 68-vuotias isäntä oli perheenjäsenen kanssa kaatamassa puita kalliojyrkänteen vieressä. Kaadettava koivu jäi nojalleen viereistä mäntyä vasten.
Mies ryhtyi laukaisemaan konkeloa työntämällä sitä viisi metriä pitkällä päästään neliskanttiseksi muotoillulla kepillä. Puu luiskahti ja mies tippui kalliorinteeltä kolme–neljä metriä maahan. Hän kuoli onnettomuuspaikalle.
”Surullisia onnettomuuksia, joiden synty olisi todennäköisesti voitu välttää taljaa, vinssiä tai traktoria käyttämällä, joilla vedättämällä puuhun saa varoetäisyyttä.” Matti Väärälä
Otkesin raportissa huomautettiin, että molemmissa onnettomuuksissa traktorivinssin tai taljan käyttö olisi ollut turvallisempi tapa laukaista konkelo. Samaa sanoo Otkesin raporttiin tutustunut kokenut ongelmapuiden kaataja.
”Surullisia onnettomuuksia, joiden synty olisi todennäköisesti voitu välttää taljaa, vinssiä tai traktoria käyttämällä, joilla vedättämällä puuhun saa varoetäisyyttä”, metsuripalveluyrittäjä Matti Väärälä Oulusta sanoo.
Konkeloa voi yrittää laukaista lyöttämällä, kuten Salon tapauksessa tehtiin.
”Ennen vanhaan sitä opetettiin metsäkouluissa, mutta sitä ei enää pidetä suositeltavana. Sama koskee ennen yleisen sanotun liukupuun käyttöä.”
Väärälän mukaan yksin ei konkeloiden tai tuulenkaatojen pariin tulisi lähteä.
”Niin kauan kun tilanne on käynnissä, katse puuhun ei saa katketa. Vaikka metsätöistä olisi vuosikymmenten kokemus, esimerkiksi sivutoiminen metsätalous ei tuota sellaista rutiinia, mitä konkeloiden ja tuulenkaatojen laukaisu vaatii”, Väärälä muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
