• Keskusta ja kokoomus pysyvät metsänomistajien suosikkeina

    Perussuomalaisten suosio nousussa, vihreiden ja vasemmiston metsäkannat eivät saa tukea.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    8.4.201908:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat luottavat edelleen keskustaan, kokoomukseen ja jossain määrin myös perussuomalaisiin. Vihreitä ja vasemmistoa metsänomistajat karsastavat.

    MT:n tuoreen Metsätutka-kyselyn mukaan metsänomistajat pitävät keskustaa myönteisimmin metsätalouteen suhtautuvana puolueena. Se nousi ykköseksi kaikissa ammatti- ja ikäryhmissä.

    Kyselyssä metsänomistajat saivat valita useita mieleisiä puolueita. Keskustaa metsänomistajamyönteisenä piti 71 prosenttia metsänomistajista.

    Keskustan linja on etenkin viljelijöiden mieleen. Heistä 80 prosenttia nosti keskustan metsätalouteen myönteisimmin suhtautuvien puolueiden joukkoon.

    Yrittäjistä ja eläkeläisistä keskustaa metsämyönteisimpänä piti noin kolme neljästä vastaajasta. Myös palkansaajista keskustan metsämyönteisyyttä arvosti 63 prosenttia.

    Karkeasti tyypittäen keskustan metsälinjan takana seisoivat vankimmin pohjoissuomalaiset, yli 60-vuotiaat, keskimääräistä suuremman metsätilan omistajat.

    Toiseksi metsämyönteisimpänä puolueena metsänomistajat pitivät kokoomusta. Sen nosti metsämyönteisimmäksi lähes joka kolmas vastaaja.

    Myös kokoomuksen metsälinjausten arvostus oli suurinta viljelijöiden joukossa. Heistä 43 prosenttia nosti kokoomuksen metsätalouteen myönteisimmin suhtautuvien puolueiden joukkoon.

    Kokoomuksen kannattaja oli tyypillisesti eteläsuomalainen keski-ikäinen maanviljelijä tai yrittäjä, joka omisti keskimääräistä suuremman metsätilan.

    Edellisvuodesta vain perussuomalaiset olivat lisänneet kannatustaan. Heidät metsämyönteisten puolueiden joukkoon nosti nyt 9 prosenttia metsänomistajista.

    Perussuomalaiset olivat lisänneet kannatustaan etenkin viljelijöiden keskuudessa. Vastaavasti osa palkansaajista oli kääntänyt heille selkänsä.

    Muutos mahtuu virhemarginaaliin, mutta se saattaa silti antaa suuntaa, koska kaikilta muilta metsätalouteen myönteisesti suhtautuvilta puolueilta oli kannatus rapautunut muutaman prosenttiyksikön.

    Edellisvuonna asiaa kysyttiin myös toisinpäin. Silloin vähiten metsämyönteisiksi puolueiksi nousivat vihreät ja vasemmistopuolueet.

    Nyt vastaavaa kysymystä ei ollut. Vihreiden ja vasemmistopuolueiden epäsuosio on silti säilynyt. Metsänomistajat eivät nostaneet niitä metsätalouteen myönteisesti suhtautuvien puolueiden listalle.

    Merkille pantavaa oli, että joka viides metsänomistaja ei osannut nimetä metsätalouteen myönteisimmin suhtautuvia puolueita. Asia oli epäselvä joka neljännelle palkansaajalle.

    Neljä prosenttia metsänomistajista oli sitä mieltä, ettei yksikään puolue ajanut riittävän tehokkaasti metsänomistajien asiaa.

    Kantar TNS Agri Oy keräsi tutkimusaineiston puhelinkyselyllä maaliskuun alussa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 552.

    Vastausten virhemarginaali on 4,2 prosenttiyksikköä 95 prosentin luottamusvälillä.

    Artikkelin aiheet
    metsanomistajat
    puolueet
    metsätalous
    Keskusta
    Kokoomus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle