• Puun kova kysyntä vetää kantohinnat nousuun

    Erilaiset hintatilastoihin päätymättömät lisät ja kytkyt vaikeuttavat kantohintojen vertailua.
    Kuitupuun kysynnän kovin kasvu alkaa olla takana. Tänä vuonna kuitupuun kantohinnat nousevat 3-4 prosenttia.
    Kuitupuun kysynnän kovin kasvu alkaa olla takana. Tänä vuonna kuitupuun kantohinnat nousevat 3-4 prosenttia. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    12.4.201812:00
    Jarmo Palokallio

    Pellervon taloustutkimus PTT odottaa puun käytön kasvun jatkuvan, vaikkakin hidastuen. Se näkyy myös kantohinnoissa, jotka nousevat sekä tänä että ensi vuonna.

    Puukauppaa on käyty kuusitukin vedolla. Nyt myös mäntytukin kysyntä on parantunut. Samoin harvennuspuu käy kaupaksi, koska sellutehtaat käyvät täysillä.

    PTT:n mukaan mäntysahatavaran vienti on kasvanut erityisesti Pohjois-Afrikkaan, mutta myös Kiinaan. Se vauhdittaa mäntyleimikoiden kauppaa.

    "Myös kuusitukin kysyntä jatkuu edelleen vahvana, mutta kauppamäärät eivät voi enää juurikaan nousta", toteaa tutkimusjohtaja Paula Horne.

    PTT odottaa, että mäntytukin nimellinen keskihinta nousee tänä vuonna 4–6 prosenttia. Kuusi- ja koivutukin hintojen nousu jää 2–4 prosenttiin.

    Myös harvennusleimikoiden kysyntä kasvaa edelleen. Mäntykuitupuun kantohinta nousee 3-4 prosenttia tänä vuonna.

    Ensi vuonna kantohintoja nostaa kiihtyvä inflaatio. Reaalisesti hintojen nousu jää pariin prosenttiin.

    Kantohintojen vertailu on vaikeutunut, kun tilastoihin kirjatun hinnan päälle maksetaan erilaisia bonuksia ja lisiä.

    "Me arvioimme vain tilastohintojen muutoksia, mutta yhä suurempi osuus maksetaan erilaisina lisinä. Tosi mielenkiintoista olisi tutkia kuinka paljon puusta kaikkiaan maksetaan", pohtii Horne.

    Hornen mukaan metsäyhtiöiden käyttäytyminen on samaa, mikä tapahtui Ruotsissa jo aiemmin. Siellä tilastot ja todelliset maksut eriytyivät jo aikaa sitten.

    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    kantohinnat
    metsätalous
    PTT
    puukauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle