• Hirvenkaatolupia on vähennetty

    Ensi kuussa alkana hirvikausi jäänee laihaksi.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    12.8.201216:38
    MT toimitus

    Alkusyksyn metsästyskauden merkitys voi tänä vuonna korostua, sillä vasta ensi kuussa alkava hirvikausi jää laihaksi. Hirvenkaatolupia on myönnetty tänä vuonna kolmasosa vähemmän kuin viime vuonna.

    ”Se johtuu siitä, että on tehty kannan leikkaus. Parin kolmen viime vuoden aikana on kaadettu erittäin paljon hirviä. Se merkitsee loogisesti sitä, että tänä vuonna kaatomäärät jäävät pienemmiksi ”, Metsästäjäliiton puheenjohtaja, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro kertoo.

    Kontro sanoo, että hirvi on ehdottomasti tärkein suomalainen riistaeläin. Muita merkittäviä riistaeläimiä ovat vesilinnut, metsäkanalinnut, jänikset ja karhut.

    Monen riistaeläimen metsästyskausi alkaa reilun viikon päästä tai syyskuun alussa. Muun muassa karhun ja sorsalintujen metsästyskaudet alkavat 20. elokuuta. Osaa riistaeläimistä on saanut pyytää jo kesästä tai keväästä saakka, ja sepelkyyhkyn pyyntiaika alkoi toissa päivänä.

    Artikkelin aiheet
    hirvi
    metsästys
    hirvenkaatolupa
    riistaeläimet
    hirvikausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle