• Kainuun Sanomat: Kajaaniin biojalostuksen professori ja työryhmä

    Kajaani saa ensi vuonna Oulun yliopiston alla toimivan modernin biojalostuksen professorin ja tutkimusryhmän.
    Kajaanissa sijaitsevalla sahanpurua raaka-aineenaan hyödyntävällä Cellunolix-etanolitehtaalla on meneillään pilottivaihe. Nyt naapurikuntaan Paltamoon on suunnitteilla KaiCell Fibers Oy:n biotuotetehdas.
    Kajaanissa sijaitsevalla sahanpurua raaka-aineenaan hyödyntävällä Cellunolix-etanolitehtaalla on meneillään pilottivaihe. Nyt naapurikuntaan Paltamoon on suunnitteilla KaiCell Fibers Oy:n biotuotetehdas. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    31.10.201713:03
    Anni-Sofia Hoppi

    Modernin biojalostuksen professori ja tutkimusryhmä tulevat ensi vuonna Kajaaniin, uutisoi Kainuun Sanomat.

    Tutkimusryhmä ja lahjoitusprofessuuri toimivat Oulun yliopiston alla.

    Kainuun Sanomien mukaan lahjoitusprofessuuriin tarvittava 600 000 euron vuosittainen rahoitus alkaa olla kasassa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Kainuun maakuntahallitus päätti maanantaina osallistua professuurin rahoittamiseen.

    Kainuun liiton osuus rahoituksesta on sama kuin Kajaanin kaupungilla eli 100 000 vuodessa. Kaupungin rahoitusosuus odottaa vielä talousarvion hyväksyntää.

    Maakuntahallitus edellytti päätöksessään, että rahoituksen on tuettava konkreettisesti biotalouden kehittämistä.

    Lahjoitusprofessuurin toteuttamiseen ovat jo taloudellisesti sitoutuneet Valmet Automation, St1 ja Luonnonvarakeskus (Luke). Oulun yliopiston osuus vuosittaisesta rahoituksesta on puolet.

    Asian valmistelussa on ollut mukana myös Paltamoon biotuotetehdasta suunnitteleva KaiCell Fibers Oy, jonka intressejä professuuri edistäisi.

    Biojalostuksen professuurin pääteemana on biotalouden tuotantoprosesseihin liittyvä online-biomittaus sekä biomittausten biokemia.

    Professuurin tehtävän tarkempaa määrittelyä varten aiotaan asettaa työryhmä. Määrittelyn jälkeen paikka laitetaan kansainväliseen hakuun.

    Tavoitteena on, että yliopisto jatkaisi professuuria kolmivuotisen lahjoituskauden jälkeen omalla rahoituksellaan.

    Kainuun Sanomat: Biojalostuksen professori ja työryhmä Kajaaniin

    Artikkelin aiheet
    biojalostus
    biotalous
    Kajaani
    Oulun yliopisto
    lahjoitusprofessuuri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle