• Ilvessaalis kasvoi hieman – tänä talvena kaadettiin yhteensä 212 tupsukorvaa

    Suomen riistakeskus myönsi poikkeuslupia yhteensä 242 ilveksen metsästämiseen.
    Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomessa oli ennen nyt päättynyttä metsästyskautta 1845-1955 yli vuoden ikäistä ilvestä.
    Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomessa oli ennen nyt päättynyttä metsästyskautta 1845-1955 yli vuoden ikäistä ilvestä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    4.3.202015:40
    Matti Tuominen

    Ilveksen kannanhoidollinen metsästys päättyi helmikuun lopussa. Päättyneellä kaudella ilvessaalis kasvoi hieman edellistalvesta.

    Hiljattain päättyneellä kaudella saaliiksi saatiin 212 ilvestä. Edellistalvena kaadettiin 180 tupsukorvaa.

    Suomen riistakeskus myönsi poikkeuslupia yhteensä 242 ilveksen metsästämiseen. Poikkeuslupien käyttöaste oli edellisen metsästysvuoden tasolla 88 prosentissa.

    Riistakeskus huomauttaa, että talven poikkeukselliset lumiolosuhteet vaikeuttivat ilveksen metsästystä etenkin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

    Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän kanta-arvion mukaan Suomessa oli ennen nyt päättynyttä metsästyskautta 1845-1955 yli vuoden ikäistä ilvestä. Ilvespentueiden määrä on Luken arvion mukaan viime vuosina ollut 330-370.

    Lue lisää:

    Ilves ilmestyy passiin usein metsästäjän huomaamatta – ”Se tulloo iäneti, sannoo savolainen”

    Riistakeskus myönsi ilvesluvat: Tällä metsästyskaudella poronhoitoalueen eteläpuolella saa kaataa 240 tupsukorvaa

    Ilvessaalis romahti puoleen – syynä saaliskiintiö

    Artikkelin aiheet
    ilves
    metsästyksesaaliit
    Suomen riistakeskus
    Luonnonvarakeskus
    metsästyskausi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle