• Omasta vai naapurin metsästä? Polttopuun alkuperä vaikuttaa myyntitulojen verotukseen

    Oman metsän puista tehtyjen polttopuiden myynnistä saatu tulo on metsätalouden pääomatuloa.
    Tilaajalle
    Jos metsänomistaja ostaa puutavaraa esimerkiksi naapuriltaan, ja myy sen polttopuuna, on saatu myyntitulo on maatalouden tuloa.
    Jos metsänomistaja ostaa puutavaraa esimerkiksi naapuriltaan, ja myy sen polttopuuna, on saatu myyntitulo on maatalouden tuloa. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Kodin talous
    16.2.202512:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Polttopuun alkuperän kanssa tulee olla tarkkana verotuksessa.

    Oman metsän puista tehdyistä haloista, klapeista tai muusta energiapuusta saatu myyntitulo on metsätalouden pääomatuloa.

    Myyntitulot kirjataan sen vuoden tuloksi, jolloin maksu on tullut tilille. Myyntitulon hankkimiseen liittyvät kulut voi vähentää metsätalouden menoissa.

    Myyntitulosta saa vähentää myös oman työn arvon eli hankintatyön arvon, jos myytävän puutavaran on valmistanut tai kuljettanut itse.

    Jos polttopuita tekee oman asunnon tai mökin lämmittämistä varten, ei menoja voi vähentää. Esimerkiksi klapikoneen hankintamenon voi vähentää vain silloin, jos polttopuuta valmistaa myytäväksi.

    Jos metsänomistaja ostaa puutavaraa ulkopuoliselta, esimerkiksi naapuriltaan, ja myy sen polttopuuna, saatu myyntitulo on maatalouden tuloa ja puiden ostohinta maatalouden menoa.

    Myyntitulosta voi vähentää puiden hankintahinnan. Jos polttopuumyyjä ei omista maatilamaata, verotetaan polttopuukaupat elinkeinotoimintana.

    Polttopuiden myynti on puukaupan tavoin arvonlisäverolaissa tarkoitettua verollista myyntiä.

    Jos yhteenlasketut arvonlisäverolliset myyntitulot ylittivät viime vuonna 15 000 euroa, tulee metsänomistajan ilmoittautua arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Vuoden 2025 alusta alkaen raja on 20 000 euroa.

    Tarkemmat vero-ohjeet löytyvät vero.fi-sivustolta. MT:n vero-ohjeet löydät Maaseudun Tulevaisuuden näköislehden liitteet-kohdasta.
    Lisää aiheesta
    • Talvi ja alkukevät ovat otollista aikaa polttopuun kaatamiseen. Aku Äijö kaataa ja kasaa männikön aluspuustona kasvaneita hieskoivuja polttopuuksi.

      Metsänhoito | Video: Ovatko polttopuusi jo loppumassa? Näin toimimalla puulaari on taas ensi syksynä täynnä

      Tilaajalle
    • Säästöä, tunnelmaa ja hyötyliikuntaa kiteytti moni kyselyyn vastannut puulämmityksen hyödyt.

      Metsäenergia | ”Ei tartte lähteä jumppasalille, missä värivalot vilkkuu ja mökämusiikki soi” – puulämmittäjät intoutuivat kehumaan lämmitysmuotoaan MT:n verkkokyselyssä

    • Itärajan esteaidan on määrä valmistua vuonna 2026.

      Kodin talous | Maanomistajille maksetaan korvauksia itärajan aidasta – näin ilmoitat ne verotuksessa

      Tilaajalle
    • Tonttipuiden myynti on arvonlisäverotonta.

      Kodin talous | Myitkö puuta mökin tai omakotitalon pihalta? Toimi näin veroilmoitusta tehdessä

      Tilaajalle
    • Lyly-myrsky kaatoi marraskuun alussa runsaasti puita Satakunnan ja Varsinais-Suomen rannikkoalueilla.

      Kodin talous | Saitko Lyly-myrskyn tuhoista vakuutuskorvauksia? Muista merkitä tuhovaraus veroilmoitukseen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    polttopuun verotus
    metsätalous
    myyntitulo
    pääomatulo
    arvonlisäverovelvollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle