• Kemijärven Biojalostamo on aloittamassa jo tontin raivaustyöt – vihjaa omistuspohjan selviävän kevään aikana

    Hankkeen vetäjä Harri Vatanen kertoo turvepäätöksen pelästyttäneen ulkomaalaisia sijoittajia. Metsä Groupin investointi sen sijaan parantaa luottamusta Suomeen sijoittamiseen.
    Kemijärven biojalostamon sijaintipaikalla on tarkoitus aloittaa maanrakennustyöt kesällä, vaikka laitoksen ympäristöluvan valitusprosessi olisi kesken. Kuvassa biojalostamo vuoden 2018 havainnepiirroksena.
    Kemijärven biojalostamon sijaintipaikalla on tarkoitus aloittaa maanrakennustyöt kesällä, vaikka laitoksen ympäristöluvan valitusprosessi olisi kesken. Kuvassa biojalostamo vuoden 2018 havainnepiirroksena. Kuva: Boreal Bioref
    Metsä
    4.3.202116:35
    Mia Jouslehto

    Kemijärven biojalostamohankkeen näkymät ovat projektia vetävän Harri Vatasen mukaan hyvät ja luottavaiset.

    Sellua, muita biotuotteita ja energiaa tuottavan tehtaan ympäristöluvasta valitettiin tammikuussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vatasen mukaan lähiviikkojen aikana pitäisi selvitä, ottaako KHO valitukset käsittelyyn. Valitukset ovat koskeneet muun muassa laitoksen purkuputkea, puun riittävyyttä ja kemikaalikuljetusten turvallisuutta Lapin luonnolle.

    Vielä viime kesänä suunnitelmana oli, että sellutehtaan prosessi perustuu niin sanottuun vuokeittoon. Nyt hanketta edistetään eräkeitto-ajatuksella, jolloin sellun keittoaikoja, kemikaalien käyttöä ja muuta voidaan säätä eräkohtaisesti.

    Vatasen mukaan mahdollista on, että tehtaan vedenpuhdistus toimii niin hyvin, ettei pitkää purkuputkea tarvittaisi lainkaan. Kemikaalit taas aiotaan kuljettaa tehtaalle raiteilla, jolloin kemikaalionnettomuuksien riski pienenee.

    Vatasen mukaan maarakennustyöt tontilla alkavat töidenaloittamisluvan turvin kesällä, vaikkei ympäristölupa olisikaan vielä selvä.

    "Jatkamme rakentamisen suunnittelua. Aloitamme kesäkuussa tontin siivoamisen ja teemme tiettyjä leikkauksia, jotta rakennukset mahtuvat tontille", Vatanen sanoo.

    Vatasen mukaan keväällä käynnistyvät rekrytoinnit, joissa väkeä palkataan rakennustöihin, samoin laitoksen tarkempaan suunnitteluun.

    Hankkeen rahoituskuviot muuttuivat viime vuonna, kun kiinalaisyhtiö Camce jäi pois kuvioista. Hankkeeseen on Vatasen mukaan kuitenkin lähdössä mukaan joukko suomalaisia ja ulkomaisia eläke- ja vakuutusyhtiöitä,

    "Meillä hyviä kotimaisia tahoja: alalla toimivia ja instituutioita. Pääomarahastotkin ovat kiinnostuneet", sanoo Vatanen.

    "Näemme, että rahoitus saadaan kasaan, sen verran paljon kiinnostuneita on. Näyttää ihan positiiviselta."

    Metsä Groupin Kemin-investoinnin Vatanen sanoo osaltaan hälventävän ulkomaisten sijoittajien pelkoja Suomeen sijoittamisessa. Täällä kun investoinnit ovat olleet parikymmentä vuotta niukkoja ja poliittisia riskejäkin on pelätty.

    "Turpeeseen liittyvä verotuspäätös esimerkiksi pelästytti aika moniakin isoja kansainvälisiä sijoittajia."

    Rahoituskuvioistaan Kemijärven Biojalostamon on tarkoitus kertoa kevään aikana.

    Kemijärven biojalostamohanketta kehitti ensin Boreal Bioref. Hankkeen vetovastuun siirryttyä Vataset teollisuudelle, hanke tunnetaan nyt Kemijärven Biojalostamona.

    "Boreal tarkoittaa pohjoista, eikä sitä liitetty oikein minnekään. Tarkoitus on palkata tänne 200 työntekijää ja saada nyt Kemijärven nimeä tunnetuksi maailmalla."

    Kaikkiaan biojalostamo toisi tehtaan ympärille Vatasen mukaan töitä 1 000 ihmiselle, kun epäsuorat työpaikat lasketaan mukaan.

    "Biojalostamo on veturi-yritys, tarkoitus on saada muita yrityksiä hyödyntämään energiaa ja sivuvirtoja."

    Tehtaan ympärille voisi sijoittua myös kasvihuoneita ja kalankasvatushalleja, jotka hyödyntäisivät tehtaan lämpöä.

    Vatanen toivoo, että Suomi käyttäisi EU:lta saatavissa olevia, "vihreään siirtymään" tarkoitettuja rahoja myös pienten yritysten ja pienten paikkakuntien teollisten investointien hyväksi. Etteivät rahat menisi vain digihankkeisiin tai isoille yhtiöille.

    Lue myös:

    Pohjoisen biotehdashankkeet muhivat yhä – Metsä Groupin päätös rakentaa sellutehdas Kemiin ei ole muuttanut muiden suunnitelmia

    Metsä Groupin Kemin-tehdas kääntää puuvirtoja – pohjoisen puulle tervetullutta kysyntää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle