• Södran tulos laski puun hinnan ja huoltoseisokkien takia − silti tulos ylitti odotukset

    Södra odottaa koko vuodesta haastavaa kysynnän epävarmuuden vuoksi, vaikka sellun kysyntä ja hinta ovatkin nousseet.
    Södra arvioi sahatavaran hinnan nousevan hienoisesti tarjonnan vähenemisen takia.
    Södra arvioi sahatavaran hinnan nousevan hienoisesti tarjonnan vähenemisen takia. Kuva: Ny Studio
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.7.202414:28
    Sami Suojanen

    Ruotsalaisen metsäyhtiö Södran tulos laski vuoden ensimmäisellä puoliskolla viime vuoden vastaavasta ajasta.

    Södran liikevaihto pysyi lähes muuttumattomana 1,3 miljardissa eurossa, mutta liiketulos laski 38 prosenttia vajaaseen 83 miljoonaan euroon.

    Tuloksen notkahduksesta huolimatta yhtiön toimitusjohtaja Lotta Lyrå toteaa osavuosikatsauksessa, että tulos ylitti odotukset.

    Sellun hinnannousu ja yhtiön sisäinen kulukuuri olivat yhtiön alkuvuoden ilonaiheita, mutta puun kallistuminen ja huoltoseisokit niistivät tulosta. Huoltojen kulut olivat runsaat 23 miljoonaa euroa.

    Lyrån mukaan sellun kysyntä suhteessa tarjontaan nosti massan hintaa.

    Rakentamisen alamäki rassaa edelleen sahateollisuutta. Hintojen hienoisen nousun ansiota Södran sahausliiketoiminta palasi voitolliseksi vähentyneestä kysynnästä huolimatta.

    Södra odottaa inflaation hidastumisen ja korkojen laskun herättelevän talouskasvua, mutta ei kovinkaan merkittävästi.

    Sellun hinta on noussut varsinkin Euroopassa. Södran mukaan nousulla on taipumus jatkua, mutta vauhti on epävarmaa.

    Koko vuodesta Södra odottaa haastavaa kysynnän epävarmuuden ja vahvistuneen Ruotsin kruunun takia. Tosin kruunun vahvistumista kompensoivat korkeammat sellun dollarihinnat.

    Lisää aiheesta
    • UPM:n tulos parani odotetusti kevään ja alkukesän aikana.

      Metsäteollisuus | UPM paransi tulostaan kevään aikana − Uruguayn uuden sellutehtaan merkitys tuloksenteossa alkaa näkyä

      Tilaajalle
    • Stora Enson  toimitusjohtaja Hans Sohlström on tyytyväinen tulosparannukseen.

      Metsäteollisuus | Stora Enso otti tulosloikan toisella neljänneksellä − erityisesti pakkausmateriaalit ja selluliiketoiminta hyvässä vedossa

      Tilaajalle
    • Ruotsalainen Billerud kertoo hyötyneensä toimialan toimitus- ja logistiikkahäiriöiden vuoksi varsinkin vuoden toisella neljänneksellä. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Billerud paransi tulostaan, yhtiö hyötyi Suomen lakoista

    Artikkelin aiheet
    Södra
    metsäteollisuus
    sellu
    taloustulos
    Ruotsi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa