• Kalastonhoitomaksua esitetään myös 65 vuotta täyttäneille – huolena kalakantojen hoito, kun maksajien joukko supistuu

    Jatkuva hinnannosto ei ole Kalatalouden Keskusliiton mukaan kestävä ratkaisu. Alle 18-vuotiaiden kalastus halutaan pitää maksuttomana.
    Onkiminen, pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, jota varten ei tarvitse maksaa kalastonhoitomaksua. Rysäkalastukseen lupa tarvitaan.
    Onkiminen, pilkkiminen ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia, jota varten ei tarvitse maksaa kalastonhoitomaksua. Rysäkalastukseen lupa tarvitaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    23.3.202309:31
    Eija Vallinheimo

    Kalastonhoitomaksu tulee maksaa nykyisin, jos on iältään 18–64-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Kalatalouden Keskusliitto esittääkin, että myös 65 vuotta täyttäneiden tulisi jatkossa maksaa kalastonhoitomaksu.

    Viimeisen 20 vuoden aikana kalastonhoitomaksujen maksajien määrä on tippunut 100 000 kalastajalla. Kalastajista noin neljäsosa on täyttänyt 65 vuotta. Heidät on nykyisen lain mukaan vapautettu kalastonhoitomaksuista.

    Kalastuslain ja kalastonhoitomaksun tavoitteena on turvata luontaiset kalakannat ja hyvät kalastusmahdollisuudet. Kalatalouden Keskusliitto onkin huolissaan tilanteesta, jossa yhä harvemmat kalastajat rahoittavat kalakantojemme hoitoa ja kalastusmahdollisuuksien ylläpitoa.

    Kalastonhoitomaksujen jatkuva hinnannosto ei Kalatalouden Keskusliiton mukaan ole pidemmän päälle ole kestävä, eikä oikeudenmukainen ratkaisu.

    Nuorille tätä taakkaa ei haluta sälyttää.

    "Pidämme erittäin tärkeänä, että alle 18-vuotiaat saavat jatkossakin kalastaa ilman kalastonhoitomaksua", sanoo Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Vesa Karttunen .

    Nuoria halutaan houkutella kalastuksen pariin myös Suomen Vapaa-ajankalastajien liitossa.

    "Nuorisotoiminnan osalta toimintoja pyritään suunnittelemaan niin, että nuoret pääsevät mahdollisimman helposti ja matalalla kynnyksellä kalaan", toteaa Suomen Vapaa-ajankalastajien nuoriso- ja perhetoiminnasta vastaava kalatalousasiantuntija Janne Tarkiainen.

    Suomen Vapaa-ajankalastajat tavoittelee nuoria kalastajiksi Fisuun-nuorisotyön kautta. Nuorisotyö mahdollisti viime vuonna yli 16 000 lapsen ja nuoren kalastusharrastuksen. Käytännön nuorisotyöstä vastaavat järjestön lasten ja nuorten kalastusohjaajat, yhdessä paikallisten kalakummien ja kalastusseurojen aktiivien kanssa. Toimintaa järjestetään ympäri Suomea.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle