
Suomen metsäkeskus myönsi maanantaina, että Keski-Suomen puunkorjuuselvityksen tulokset olivat puutteellisia.
Talvella julkaistun selvityksen mukaan Keski-Suomen puunkorjuiden harvennusjälki oli suurelta osin kelvotonta ja harvennuksen liian voimakkaita. Metsäkeskus arvioi selvityksen menettelytapoja ja totesi, etteivät ne kaikin osin vastaa tarkastuksen normaaleja toimitapoja.
Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk.) kertoo, että viestit Suomen metsien tilasta kantautuvat Brysseliin asti. Hänen mukaansa huonot uutiset, kuten ensimmäinen virheellinen tulos metsien liian voimakkaasta harvennuksesta, lyövät paremmin läpi kuin niiden oikaisut. Uutiset huonosta metsähoidosta on ehditty jo sisäistää.
”On aika haastavaa muutenkin olla puolustamassa suomalaista metsänhoitoa, meidän metsänhoidon kulttuuria ja metsän käyttöä, joka on samalla tehokasta ja kestävää”, Katainen sanoo.
”Mihin muuhun me nojattaisiin päätöksissä kuin tutkimukseen? Me emme ole tutkijoita eikä meidän pidäkään olla, vaan meidän pitää voida luottaa tutkimustietoon.” Elsi Katainen
Katainen uskoo, että vaikka metsäkeskuksen mittausvirheiden oikaisu saavuttaisikin ihmiset samalla tavalla, Suomen uskottavuus metsäosaajana on silti kärsinyt. Myös tutkimus ja sen tulkinta joutuu huonompaan valoon.
”Mihin muuhun me nojattaisiin päätöksissä kuin tutkimukseen? Me emme ole tutkijoita eikä meidän pidäkään olla, vaan meidän pitää voida luottaa tutkimustietoon”, Katainen sanoo.
Kataisen mukaan kaikille sattuu virheitä ja vahinkoja, mutta metsäkeskuksen olisi pitänyt lähteä oikaisemaan virhettä yhtä suurella volyymilla kuin ensimmäistä tietoa liian voimakkaista hakkuista.
”Tavallaan tämä on ollut helpottavakin uutinen, mutta samalla iso harmitus siitä ensimmäisestä väärästä uutisesta.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
