• Valppaat silmät palaavat taivaalle: metsäpalojen tähystyslennot alkavat Länsi-Suomessa

    Ensimmäiset tähystykset tehdään Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla.
    Metsäpalojen tähystys alkaa. Arkistokuva tähystyslennolta.
    Metsäpalojen tähystys alkaa. Arkistokuva tähystyslennolta. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsänhoito
    21.5.202209:00
    Hanna Lensu

    Vuoden ensimmäiset metsäpalojen tähystyslennot suoritetaan Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Pirkanmaan maakunnissa, tiedottaa aluehallintovirasto.

    Kevät on ollut kuiva, joten lennot saattavat laajeta lähiaikoina myös muihin Etelä-Suomen maakuntiin. ”Valtakunnallisesti tarkastellen lentojen laajamittaisempi käynnistyminen koko maassa ei ole vielä ajankohtaista”, tiedotteessa arvioidaan.

    Viraston mukaan lentoharjoituksilla varmistetaan esimerkiksi viestiliikenteen toimivuutta, tilannekuvan välittämistä sekä yleisesti sammutustoimintaan liittyviä asioita metsäpalotilanteessa. Harjoituksia pidetään säännöllisesti, jotta yhteistoiminta metsäpalotilanteessa on tehokasta ja turvallista.

    Metsäpalojen lentotähystyksellä pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi havaitsemalla ne ajoissa. Maastopaloiksi luokitellaan muun muassa metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

    Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tehtävänä on järjestää metsäpalojen lentotähystys koko Suomessa. Lentoja tehdään 22 reitillä metsäpaloriskeihin perustuen huhti-syyskuun välisenä aikana. Lennot toteuttaa yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla