
Särki Cup -kilpailu on siinä mielessä erikoinen, että siihen osallistuvat kilpailijat kalastavat kaloja harppuunan avulla joko pinnassa uiden, pohjassa väijyen tai sukeltamalla pitkin pohjaa.
Sukelluskalastajat eivät käytä paineilmalaitteita, vaan sukeltavat henkeään pidättäen.
Tampereen Kaukajärvellä pidettävä Särki Cup järjestetään nyt toista kertaa.
”Kisaajat ja osakaskunnan jäsenet olivat viimevuotiseen tapahtumaan niin tyytyväisiä, että se päätettiin järjestetään uudestaan tänä vuonna”, kertoo kilpailua järjestämässä ollut Severi Miettinen Tampereen Urheilusukeltajista.
Sukelluskalastus on kalakantojen kestävän käytön periaatteen mukainen ekologinen kalastusmuoto. Siinä kalastaja voi valita saaliinsa, eikä sivusaalista tai alamittaisia kaloja tule.
Miettinen kertoo, että Kaukajärvi on muuttumassa ahvenpainotteisesta vesistöstä särkikalojen valtakunnaksi. Tämän takia kilpailussa keskitytään kilpailun nimen mukaisesti särkikalojen kalastukseen.
”Viime vuonna saaliiksi saatiin järvenpohjasta kerätyn muoviroskan lisäksi neljäntoista kisaajan voimin muun muassa 31 Kaukajärven kalastoon luontaisesti kuulumatonta suutaria”, Miettinen toteaa.

Hoitokalastustuksen ja kalakilpailun yhdistelmää on suunniteltu yhteistyössä Kaukajärveä isännöivän Vehmaisten osakaskunnan kanssa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
