• Video: Eräopas Petri Ristiniemi tarjosi ysiluokkalaisille ikimuistoisen eräkoulupäivän, johon sisältyi muun muassa kalastusta – "He saavat uutta tietoa kalabiologiasta ja saaliin käsittelystä"

    Kesäkuun kolmantena päivänä kalastettiin, saatiin tietoa kaloista ja tutustuttiin läskipyöräilyyn haastavissa maastoissa.
    Metsä
    3.6.202122:30
    Olli Kangas

    Keli ei olisi voinut olla parempi ysiluokkalaisten eräkoulupäivälle Ruovedellä. Kesäkuun kolmantena päivänä kalastettiin, saatiin tietoa kaloista ja tutustuttiin läskipyöräilyyn haastavissa maastoissa.

    Maastoa haastavampi asia olivat läiskeestä päätellen hyttyset, jotka ahdistelivat metsäpoluille heti, kun tauolle pysähdyttiin.

    Päivän veti eräopas Petri Ristiniemi. Hän on vetänyt useita leirikouluja, joissa on moni nuori saanut ensikosketuksen virvelillä vispaamiseen. Siis, kun virvelillä tarkoitetaan kalastusvälinettä eikä perkussiosoitinta. Mutta Ruovedellä kasvaneet ovat kaikki kalastaneet.

    "Tänään mukana olleet osaavat kalastaa, mutta he saavat uutta tietoa kalabiologiasta ja saaliin käsittelystä", Ristiniemi toteaa.

    Lisäksi esimerkiksi jigaus on edelleen monelle mökkikalastajalle vielä kokeilematon juttu. Nyt siihen sai ensioppia ja vielä koulutunnilla.

    Ainoat kalat kylläkin sai opas itse, mutta tulipahan pari haukea, joilla sai oppilaille näyttää saaliin oikeaa käsittelyä.

    Aurinkoinen koulupäivä veden äärellä ja metsäpoluilla tuntui olevan oppilaiden mieleen. Pyöräilykurikin säilyi hyvin, vaikka tokihan ysiluokkalaisella välillä keulii, ja niin tietysti pitääkin keulia. Mutta ei liikenteen seassa.

    "Joo tuolla metsässä kokeiltiin ja keulittiin, mutta liikenteessä pysyi kyllä hienosti turvallisuus hanskassa", kehuu Ristiniemi nuoria retkeläisiään.

    Pyöräretken reitti kulki kauniissa Ruoveden harjumaisemissa. Loppupäässä käytiin Runebergin lähdettä ihailemassa. Ja ajettiin läskipyörillä ylös puisia portaita.

    Upeasti meni tämän ysiluokkalaisryhmän viimeinen yhteinen aktiivipäivä.

    Artikkelin aiheet
    Petri Ristiniemi
    eräkoulupäivä
    Ruovesi
    kalastus
    läskipyöräily
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle