• Kierros kalastuksenvalvojan kyydissä paljasti verkkokalastuksen hiipumisen ja kalastajien tunnollisuuden

    MT pääsi kalastuksenvalvojan matkaan Pirkanmaalla sijaitsevalle Kukkia-järvelle. Valvontakierros keskittyi erityisesti verkkokalastukseen.
    Tilaajalle
    Tällä kalastajalla kaikki oli kunnossa. Muikkuja ei vielä verkosta noussut.
    Tällä kalastajalla kaikki oli kunnossa. Muikkuja ei vielä verkosta noussut.  Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Kalastus
    20.7.202513:00
    Eija Vallinheimo
    Luopioinen

    Suomessa on vuoden 2019 alusta toiminut 118 kalatalousaluetta. Petri Mäkinen toimii niistä yhden, Hauhon reitin, toiminnanjohtajana ja kalastuksenvalvojana.

    Hauhon reitin vesialueiden yhteinen pinta-ala on yli 28 000 hehtaaria. Alueen merkittävimpiä järviä ovat muun muassa Pyhäjärvi, Iso-Roine ja Kukkia. Laajaa aluetta valvoo kymmenen kalastuksenvalvojaa, jotka saavat valvonnasta tuntipalkkaa. Kalatalousalueet saavat omien varojensa lisäksi kalatalouden edistämismäärärahaa ely-keskuksesta kalastuksenvalvonnasta aiheutuviin kuluihin.

    Kalatalousalueiden lisäksi osakaskunnat voivat järjestää kalastuksenvalvontaa omalla alueellaan. Kalastuksenvalvojien tehtävänä on varmistaa, että kalastus tapahtuu sääntöjen ja määräysten mukaisesti. Kalastuksenvalvojat voivat tarkistaa, että kalastajalla on tarvittavat luvat ja pyydykset on merkitty oikein.

    <strong id="strong-493b1315d9e85b06ff5e785870a672d8">Petri Mäkinen</strong> on Hauhon reitin kalatalousalueen toiminnanjohtaja ja kalastuksenvalvoja.
    Petri Mäkinen on Hauhon reitin kalatalousalueen toiminnanjohtaja ja kalastuksenvalvoja. Kuva: Eija Vallinheimo

    MT pääsi mukaan valvomaan kalastusta Kukkialle, joka on iso järvi Pirkanmaan ja Hämeen rajamaastosta. Järvi on tunnettu erityisesti muikuistaan. Kesäkuun puolivälissä verkkoja on kuitenkin järveltä suorastaan vaikea löytää. Muutaman tunnin ajelun aikana järveltä löydetään kolme verkkoa, muutama katiska ja yksi ainokainen kalastaja.

    ”Kotitarve- ja virkistyskalastajien verkkopyynti on vähentynyt merkittävästi 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa ja on monin paikoin edelleen hiipunut 2010-luvulla. Monet verkkokalastajat ovat jo ikämiehiä, joten suuntaus jatkunee samana”, Mäkinen toteaa.

    ”Kotitarve- ja virkistyskalastajien verkkopyynti on vähentynyt merkittävästi.”

    Petri Mäkinen

    ”Nuoremman polven kalastajat suuntaavat tarmonsa lähinnä vapapyyntiin, joka on jopa lisääntynyt. Vapakalastajatkin ovat liikkeellä pääsääntöisesti viikonloppuisin ja kesälomien aikaan.”

    Kukkian kierroksen aikana selviää, että alueen kalastajat ovat lainkuuliaista porukkaa. Kaikkiin tarkastettuihin pyydyksiin jätetään vihreä lappunen, joka kertoo kalastajalle siitä, että kalastuksenvalvoja on tarkastanut pyydyksen ja todennut kaiken olevan kunnossa.

    Pyydyksiin jätetty vihreä lappunen kertoo kalastajalle siitä, että kalastuksenvalvoja on tarkastanut pyydyksen ja todennut kaiken olevan kunnossa.
    Pyydyksiin jätetty vihreä lappunen kertoo kalastajalle siitä, että kalastuksenvalvoja on tarkastanut pyydyksen ja todennut kaiken olevan kunnossa. Kuva: Eija Vallinheimo

    Pyynnissä olevasta verkosta tarkastetaan lähinnä voimassa oleva kalastusmerkki ja se, että verkot on oikealla tavalla merkitty.

    ”Joillakin alueilla on voimassa rajoituksia verkkojen silmäkoolle, joten se tarvittaessa tutkitaan.”

    Mäkinen sanoo, että hän ei lähde nipottamaan pienistä. Luvattomasta kalastuksesta voi kuitenkin saada sakkoa ja pyyntivälineen menettämisen.

    ”Yleensä annan siimaa ennen kuin takavarikoin pyyntivälineen. Jos esimerkiksi pyydyksestä puuttuu nimi, jätän yleensä jonkinlaisen viestin asiasta. Yleensä tilanne on korjaantunut seuraavaan kertaan mennessä.”

    ”Luvattomia verkkoja täältä löytyy ani harvoin.”

    Petri Mäkinen

    ”Luvattomia verkkoja täältä löytyy ani harvoin”, Mäkinen kiteyttää.

    ”Viimeisin takavarikko on tältä keväältä. Siinä tapauksessa verkkoja oli järvessä peräti kymmenen kappaletta, eikä niissä ollut minkäänlaisia merkkejä eikä nimiä. Takavarikoista pitää aina tehdä ilmoitus poliisille.”

    Ravustusaikaan valvojilla on enemmän valvottavaa ja silloin tällöin löytyy myös pyydyksiä, joita ei ole merkitty oikein.

    Fyysisellä väkivallalla uhkailun kohteeksi on Kalatalouden keskusliiton kyselyn perusteella joutunut vuositasolla lähes joka kymmenes kalastusta valvoneista.

    ”Kalastuksenvalvojaan suhtaudutaan täällä hyvin, mutta onpa minuakin kerran uhattu hengenlähdöllä. Kaikenlaisia hauskojakin selityksiä ihmisiltä kuitenkin löytyy töppäyksilleen etenkin perjantai- ja lauantai-iltaisin”, Mäkinen naurahtaa.

    Pyydysten merkintä

    1) Vesiliikennealueella pyydys on merkittävä 1,2 m vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaan salkoon kiinnitetyllä vähintään 20 cm leveällä ja korkealla neliön muotoisella lipulla. Lippusalot tulee varustaa vähintään 2 senttimetrin heijastimella.

    2) Pintaverkot (lähempänä pintaa kuin 1,5 metriä) tulee vesiliikennealueella merkitä kahdella päällekkäisellä lipulla. Lippusalot tulee varustaa vähintään 2 senttimetrin heijastimella.

    3) Muilla alueilla merkki voi olla koho, joka ulottuu vähintään 15 cm pinnan yläpuolelle tai 40 cm pinnan yläpuolelle ulottuva lippusalko.

    4) Merkintä viimeistellään yhteystiedoilla. Pyydyksiin on merkittävä pyydyksen asettajan etu- ja sukunimi sekä puhelinnumero tai postiosoite/sähköpostiosoite. Lisäksi on käytettävä kalastusoikeuden osoittavaa merkkiä, jos vesialueen omistaja sellaista vaatii.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    verkkokalastus
    kalastuksenvalvonta
    Pirkanmaa
    Kukkia-järvi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen