• Kauko Sorjonen ponnisti kansakoulupohjalta vauraaksi yrittäjäksi ja taiteen tukijaksi ‒ ”Onni ei tule omistuksista, ei maasta eikä metsästä”

    Nuoruuden metsätöistään Kauko Sorjonen eteni vauraaksi yrittäjäksi. Hänestä tuli myös kulttuurin tukija, joka pelastaa metsäjättien entisiä arvotaloja.
    Tilaajalle
    Kuvataide ja musiikki tuovat Sorjoselle iloa. Salin flyygeli kuului aikoinaan Hannikaisen musiikkisuvulle.
    Kuvataide ja musiikki tuovat Sorjoselle iloa. Salin flyygeli kuului aikoinaan Hannikaisen musiikkisuvulle. Kuva: Jyrki Luukkonen
    Metsä|Historia ja perinne
    27.10.202320:49
    Tuija Manneri

    Poika polki pyörää vimmatusti. Matkaa oli 15 kilometriä, eikä työmaalta sopisi myöhästyä. Aamuseitsemäksi oli ehdittävä Metsäntutkimuslaitoksen pellolle.

    ”Olin kolmentoista. Kahdeksan tuntia päivässä kitkin helteessä rikkaruohoja”, kotiseutuneuvos Kauko Sorjonen muistelee kotonaan Jyväskylässä.

    ”Juuri tuosta pyöräilin töihin”, hän esittelee Punkaharjulla polveilevan hiekkatien seinällään olevasta maisemamaalauksesta. Sorjonen on ripustanut Ellen Favorinin 1890-luvulla maalaaman taideteoksen juhlapaikalle ruokasaliinsa.

    Matka taulun äärelle on sekin ollut pitkä ja mutkainen – kilometreissä satoja, vuosissa kymmeniä ja rahoissa miljoonia. Jälkimmäistä tuskin kukaan osasi odottaa 1940-luvun myllärinpojalta, sotaan ja pulaan syntyneeltä.

    Ei nopeasti vaan hyvin

    Varhaisaamujen pyöräily kannatti. Työteliäs poika sai lisää pestejä. Sorjosesta tuli Kymi-­yhtiön metsätyöntekijä – nykytermein metsuri – suoraan kansakoulun penkiltä.

    ”Aamulla oli kevätjuhla, ja iltapäivällä olin jo töissä. Kymin miehet luottivat niin paljon, että antoivat tehtäviä mutta eivät käyneet vahtimassa tekemistä.”

    Koulutukseksi työnjohtaja vei Sorjosen katsomaan Hämäläisen Paavon halkopalstaa. Että noin kun teet, niin hyvin menee.

    ”Paavon halkomotti oli viimeisen päälle. Kuin kaappi, suora joka suuntaan. Sen hienompaa opetusta en olisi voinut saada: tärkeää ei ole tehdä nopeasti vaan tehdä hyvin. Opin, että mihinkään ei ole oikotietä. Se oppi on kantanut tähän päivään.”

    Kansakoulupohjalta ponnistaneelle Sorjoselle uran luominen tarkoitti kovaa työntekoa ja itsensä kasvattamista. Parikymppisenä hän kirjoitti kartonkikorteille Benjamin Franklinin Yrittäjän hyveet. Aina viikon kerrallaan paidantaskussa kulki kortti, jossa luki jokin listan 13 hyveestä. Esimerkiksi ahkeruus, päättäväisyys, oikeudenmukaisuus tai eläytyminen työhön.

    ”Yritin pitää viikon hyveen mielessäni: ajattele taikka tee näin. Jälkikäteen en pysty sanomaan, tulinko siitä sen jalommaksi tai hienommaksi.”

    Muut saavat sen arvioida.

    Oman säätiönsä kautta Kauko Sorjonen on voinut tukea taloudellisesti juuri niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.
    Oman säätiönsä kautta Kauko Sorjonen on voinut tukea taloudellisesti juuri niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä.  Kuva: Jyrki Luukkonen

    Yksinolon opissa

    Järjestys, luki yhdessä paidantaskun kortissa. Niinpä Sorjonen löytää yhä mapeistaan palkkakuitin lokakuun lopulta 1959. Se kertoo hänen viimeiseksi metsätyötienestikseen 19 525 markkaa, nykyrahassa reilut 500 euroa.

    ”Se oli 17-vuotiaalle huippupalkka, jonka ostovoima oli siihen aikaan huikea.”

    Syksyllä palstalle oli joskus lähdettävä pilkkopimeässä, jotta oli perillä päivän valjetessa. Talvella polvenkorkuiseen hankeen piti kahlata lapion kanssa. Sorjosta se ei haitannut. Hän ajatteli jätkän töistä jopa pysyvää ammattia.

    ”Vaikeaa metsässä oli minusta vain yksinolo, kun ketään ei nähnyt koko päivänä. Mutta siihenkin opin ja siitä tykkäsin.”

    Joskus kävi yllättäviä käskyjä. Kerran piti kangeta viikon ajan kiviä pois metsäautotieltä, jotta metsänhoitaja Thomé saisi ajella palstoja tarkastamaan.

    Ei arvannut herra eikä työmies, että kaksikon tarinoihin kietoutuisi uusia yhteisiä säikeitä.

    Kopiofirmasta kultasuoni

    Surullinen talo. Niin yrittäjä Kauko Sorjonen ajatteli nelikymppisenä, kun hän kulki Jyväskylässä rapistuvan rakennuksen ohi. Sen oli vuonna 1911 suunnitellut ja rakennuttanut kodikseen Wivi Lönn (1872–1966), Suomen ensimmäinen naisarkkitehti, jolla oli oma toimisto.

    Sittemmin talon omisti metsäjätti Kymmene Oy eli entinen Kymi Oy, se Sorjosen nuoruuden työnantaja. Yhtiö päätti myydä rakennuksen, ja Sorjonen osti. Vuosi oli 1988 ja Sorjonen jo rahamies.

    ”Eräs ympyrä sulkeutui. Talon papereista näin, että täällä oli asunut myös metsänhoitaja Thomé perheineen.”

    Metsätyöt ja Punkaharjun Sorjonen oli jättänyt taakseen, kun hän muutti Jyväskylään ensin tukkuliikkeen pakkaajaksi ja autonapumieheksi, sitten töihin vanhemman veljensä Heikki Sorjosen tilitoimistoon. Siellä hän huomasi, miten paljon yritykset maksavat papereidensa kopioimisesta. Vuonna 1977 veljekset perustivat Kopijyvä-kopiofirman ja iskivät kultasuoneen.

    ”Työntekijöitä oli enimmillään toistasataa, toimipisteitä Suomessa useita ja Baltiassa kaksi.”

    Vuonna 1986 pikkuveli osti Kopijyvästä isoveljensä osuuden. Ja vuonna 2008 Panostaja-konserni osti Kopijyvän miljoonilla. Voitot menivät Kauko Sorjosen kulttuurisäätiölle, joka oli perustettu 1990-luvun lopussa.

    Arkkitehti Wivi Lönnin talo herätti Sorjosen kiinnostuksen taiteeseen. Rakennus oli pahasti rapistunut, kun siitä 1980-­luvulla tuli hänen kotinsa.
    Arkkitehti Wivi Lönnin talo herätti Sorjosen kiinnostuksen taiteeseen. Rakennus oli pahasti rapistunut, kun siitä 1980-­luvulla tuli hänen kotinsa. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Patruunoiden jäljillä

    ”Kaupungin kaunein”, moni sanoo nykyään Sorjosen kodista.

    Wivi Lönnin talo ja puutarha on entistetty huolella hänen aikansa henkeen sisustusta ja huonekasveja myöten. Sorjonen vaalii kokonaisuutta, sillä jokainen kaunis ja huolella hoidettu vanha rakennus herättää hänessä ihailua.

    ”Huonekalut, taide, piha, kasvit ja puut tekevät taloista kokonaistaideteoksia. Joka aamu kysyn itseltäni, mitä olen tehnyt ansaitakseni sen, että saan asua tällaisen kauneuden keskellä. Vastausta en tiedä.”

    Lapsuuskodin kasvatukseen ei arkkitehtuuria, kuvataidetta tai muuta kulttuuria juuri kuulunut. Sorjonen arvelee, että nimenomaan Wivin talo teki hänestä taiteen tukijan, mesenaatin.

    Sorjosen säätiö on ostanut ja kunnostanut useita arvorakennuksia, viimeisimpänä paperiteollisuuden perintöjä. Mäntässä Kauko Sorjosen kulttuurisäätiöllä on Serlachius-patruunoiden juhlatalo Mäntän Klubi ja tehtaan johtajien virka- ja edustuskodit Honkahovi ja Silva sekä Jämsänkoskella Pässinmäki, Yhtyneiden Paperitehtaiden entinen edustustalo.

    Tavoitteena on, että muiden rakennusten lailla myös uusin hankinta Silva avataan yleisölle.

    Pihan alaosassa siperianpihdan vieressä kasvaa metsäkuusi, jolla on iso tunnearvo: sukulaiset toivat puun 20 vuotta sitten Sorjosen isän kotitilan pihasta Puumalasta.
    Pihan alaosassa siperianpihdan vieressä kasvaa metsäkuusi, jolla on iso tunnearvo: sukulaiset toivat puun 20 vuotta sitten Sorjosen isän kotitilan pihasta Puumalasta. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Omalla tiellä

    Viime vuosina Wivin ja Kaukon taloon on hiipinyt hienoista haikeutta.

    ”Saliin mahtuu parikymmentä henkeä, ja minulla oli tapana kutsua ystäviä ja tuttavia kotikonsertteihin. Enää siihen ei löydy intoa”, 81-vuotias Sorjonen miettii.

    Ilman emäntääkin talo on jäänyt. Sorjosen ”rakas ystävä”, Lapin hiihtoladuilta 1970-luvulla elämänkumppaniksi löytynyt Pirkko kuoli viitisen vuotta sitten.

    Sen jälkeen lähti koirakaveri Bikku. Ja viimeksi Juuli, tallikissa, joka itsepäisesti asettui Sorjosen luo.

    Yhtä omapäinen kissa kuin isäntä, tulkitsee kotiseutuneuvoksen elämäkerran kirjoittanut Risto Lindstedt teoksessaan Mesenaatti. Sorjonen myöntää, että väitteessä on perää. Työelämässä hän piti mieluusti kaikki langat käsissään, ja omassa säätiössä hän saa itse päättää, mihin tarkoitukseen rahaa antaa.

    Se vasta, vast’ on vapaa mies / ken oman luoda tiensä ties, kirjoitti Sorjosen lempi­runoilija Eino Leino.

    Kauko Sorjonen hoitaa yhä pitkälti omin voimin isoa puutarhaansa. Siperianpihta on yli satavuotias kuten talokin, jonka rappauksen alta löytyy hirsistä salvottu runko.
    Kauko Sorjonen hoitaa yhä pitkälti omin voimin isoa puutarhaansa. Siperianpihta on yli satavuotias kuten talokin, jonka rappauksen alta löytyy hirsistä salvottu runko. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Metsää ostamassa

    Lipputangossa liehuu Savon väreissä puna-­musta-keltainen isännänviiri. Siihen on kuvattu liekkejä ja työkaluja, jotka kertovat Sorjosen suvun juurista kasken­polttajina.

    Suvun nykyinen päämies puolestaan varmistaa, että tiettyjä metsiä ei kaadeta. Säätiö on hankkinut Kittilästä Särestöniemi-museon läheltä reilut parisataa hehtaaria tilaan aikoinaan kuuluneita metsä­alueita.

    Ostopäätös oli helppo myös silloin, kun Metsä Group halusi viime vuonna myydä Sorjosen säätiölle Mäntänlahden rannalta entisten arvorakennustensa ympäriltä 23 hehtaarin luonnonmetsikön.

    ”Vanhimmat männyt ovat ehkä jopa 150-vuotiaita jättiläispuita, joiden ympäri eivät miehen kädet ylety. Halusin turvata ne.”

    Yksityiselämässä Sorjosta ei tee onnelliseksi ostaminen ja kuluttaminen. Hän vähät välittää luksuksesta ja kertoo omistavansa enää mökin Lapissa. Kaikki muu kuuluu – ja aikanaan loppukin päätyy – säätiölle.

    Asennettaan Sorjonen kuvaa Leo Tolstoin kertomuksella talonpojasta. Tämä haali yhä enemmän maata ja uskoi, että siten hänestä tulisi vapaa, onnellinen ja menestynyt.

    ”Talonpoika sai lopulta maata hautapaikkansa verran. Onni ei tule omistuksista. Ei maasta eikä metsästä.”

    Mutta se sykähdyttää Sorjosen mieltä, että Mäntän vanhalla hongikolla on papereissa nyt ihan oikea nimi, ei pelkkää numero-kirjaintunnusta. Metsiköstä tuli Kaukonpalsta.

    ”Ajattelin, että siten jotain jäisi minustakin jälkeen.”

    Kauko Sorjonen

    Ikä? 81

    Koti? Jyväskylän Seminaarinmäellä

    Ammatti? Eläkkeellä oleva yrittäjä

    Koulutus? Kansakoulu

    Perhe? Yksineläjä

    Titteleitä? Kotiseutu­neuvos, Jyväskylän yliopiston kunniatohtori, Vuoden keskisuomalainen

    Tunnustuksia? Keski-­Suomen maakunnan kulttuuri­ympäristöpalkinto, Valkoisen Ruusun Ritari­kunnan I luokan ritarimerkki

    Harrastukset? Kulttuurin ja taiteen tukeminen oman nimikkosäätiön kautta, puutarhanhoito, mökkeily Lapissa

    Tärkeät puut? Lapissa vanhat hongat säätiön metsässä, kotipihalla siperianpihta, Wivi Lönnin vuonna 1917 istuttama itsenäisyyden juhlapuu

    Ylpeydenaiheita? Minerva-­kustantamon perustaminen ja Lapin taiteilijoiden Reidar Särestöniemen, Kalervo Palsan ja Andreas Alarieston museoiden ja töiden turvaaminen säätiön hoiviin

    Mielessä? Mitään ei maa­ilmasta saa mukaansa, mutta jotakin hyvää toivottavasti jää jälkeen

    Lähteitä:

    Risto Lindstedt: Mesenaatti. Kauko Sorjonen (Kirjapaja 2013)

    Kauko Sorjosen säätiön sidosryhmälehti Mesenaatti

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää