• Metsästysmaat ovat Etelä-Suomessa kiven alla – metsästysoikeuksista käydään yhä enemmän kauppaa

    Tiheästi asutussa Etelä- ja Lounais-Suomessa metsästysmaita on vähän harrastajien määrään nähden. Eteläisen Suomen alueella valtion metsästysalueita on kuitenkin tällä hetkellä vain kolme.
    Tilaajalle
    Eteläisen Suomen alueella valtion metsästysalueita on kuitenkin tällä hetkellä vain kolme. Ville Lahtinen on käynyt metsästämässä Evolla englanninspringerspanieli Fannin kanssa.
    Eteläisen Suomen alueella valtion metsästysalueita on kuitenkin tällä hetkellä vain kolme. Ville Lahtinen on käynyt metsästämässä Evolla englanninspringerspanieli Fannin kanssa. Kuva: Harri Nurminen
    Metsä|Erä
    26.7.202305:00
    Eija Vallinheimo

    Suomalainen metsästäjä on valmis satsaamaan harrastukseensa. Rahaa kuluu erityisesti varusteisiin, matkustamiseen ja lupamaksuihin.

    Etelä-Suomessa metsästäjät ovat valmiita maksamaan yhä enemmän myös metsästysoikeuksista, sillä metsästysmaita on tarjolla vähän.

    Suomessa metsästysoikeus on sidottu maanomistukseen, eli omilla mailla saa metsästää kaikkea sallittua riistaa. Lisäksi Pohjois-Suomessa asuvilla paikallisilla on vapaa metsästysoikeus kotikunnassaan valtion mailla.

    Metsästäjäliiton mukaan valtaosa yksityisistä maanomistajista on vuokrannut maidensa metsästysoikeuden paikalliselle metsästysseuralle. Vuokra on yleensä vastikkeeton.

    Metsänomistajalle suurin hyöty tulee metsästäjien tekemästä hirvieläinten kannansäätelystä ja metsävahinkojen ilmoittamisesta.

    Maata omistavat yhä enenevässä määrin yksityisten maanomistajien ohella metsä- ja sijoitusyhtiöt, jotka pyrkivät saamaan myös rahallista hyötyä metsästysoikeuksien vuokraamisesta.

    Metsästysseurojen mahdollisuudet maksaa oikeuksista kuitenkin vaihtelevat.

    Metsästysoikeuksista käydään nykyisin yhä enemmän kauppaa. Esimerkiksi Porvoossa tarjolla olevasta 75 hehtaarin alueen vuoden mittaisesta metsästysoikeudesta on huutokaupassa tarjottu 2 500 euroa.

    Alueella saa ilmoituksen mukaan metsästää kaikkea laillista pienriistaa. Vihdissä samankokoisen alueen metsästysoikeuden vuokrasta maksettiin muutama kuukausi sitten 2 800 euroa. Huutokaupat ovat suhteellisen tuore ilmiö.

    Huutokauppaamalla oikeuden yksittäiselle metsästäjälle menettää kuitenkin kokonaan metsätuhoja tekevien eläinten pyynnin.

    Sirpalealueilla ei voi metsästää pyyntiluvanvaraisia hirvieläimiä, sillä hirvenmetsästys vaatii yhtenäisen tuhannen hehtaarin ja valkohäntäpeurajahti 500 hehtaarin yhtenäisen alueen.

    Merellä yleisillä vesialueilla sekä niillä sijaitsevilla valtion omistamilla saarilla ja luodoilla voivat pääsääntöisesti metsästää kaikki Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt.
    Merellä yleisillä vesialueilla sekä niillä sijaitsevilla valtion omistamilla saarilla ja luodoilla voivat pääsääntöisesti metsästää kaikki Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt. Kuva: Carolina Husu

    Kaikille avoimet jahtialueet ovat Etelä-Suomessa niinkin lähellä kuin muutaman kilometrin päässä, mutta ne sijaitsevat merellä. Suojelualueiden myötä myös metsästysrajoituksia on tullut vesialueille jatkuvasti lisää.

    Myös merialueoikeuksia on mahdollista ostaa. Esimerkiksi Teijosta vesialueen osakkuuteen oikeuttavan merialueoikeuden saa hankittua tällä hetkellä noin tuhannella eurolla.

    Metsästysseuran jäsenyys on usein sidottu maanomistukseen tai paikkakunnalla asumiseen.
    Metsästysseuran jäsenyys on usein sidottu maanomistukseen tai paikkakunnalla asumiseen.  Kuva: Sanne Katainen

    Metsästämään pääsee yleensä myös liittymällä paikallisen metsästysseuran jäseneksi. Tällöin käyttöön aukeavat koko seuran käytössä olevat maat.

    Etelä-Suomessa metsästysseuraan kuuluminenkaan ei välttämättä takaa metsästyskelpoista maata, sillä nykyisin on myös kokonaan maattomia metsästysseuroja.

    Haasteena metsästysseuroihin liittymisessä etenkin Etelä-Suomessa on se, että metsästysseurat eivät ole hanakoita kasvattamaan jäsenmääriänsä. Varsin tavallista on, että jäsenyys on sidottu maanomistukseen tai paikkakunnalla asumiseen.

    Osa metsästysseuroista on määritellyt, että metsää pitää omistaa alueelta tietty hehtaarimäärä, jotta pääsee jäseneksi metsästysseuraan. Yleensä tähän vaaditaan 4–10 hehtaarin metsänomistus. Keskimäärin tämän kokoinen metsä maksaa 10 000–50 000 euroa.

    Metsästysoikeus voi kiihdyttää metsätilojen kauppaa hyvillä metsästysalueilla. Metsästysoikeuden arvo tulee usein esiin metsätilaa myytäessä. Myös mökkitontin ostajia houkutellaan nykyisin tarjoamalla pienriistan metsästysoikeuksia myytävien tonttien lähialueille.

    Lisää aiheesta
    • Finsilva tarjoaa mahdollisuutta mökkitontteja, johon kuuluu pienriistan metsästysoikeus Finsilvan maille.

      Erä | Kesämökille metsästämään? Finsilva Oyj houkuttelee mökkikaupoille tuomalla diiliin mukaan metsästysoikeuden

    Helpoin tapa päästä metsästämään on ostaa metsästyslupa valtion maille. Metsähallituksen yksi lakisääteinen tehtävä on tarjota metsästysmahdollisuus niille, joilla ei sitä muutoin ole.

    Eräluvat.fi-palvelussa on listattuna reilut sata aluetta, joille voi ostaa metsästysluvan. Eteläisen Suomen alueella valtion metsästysalueita on kuitenkin tällä hetkellä vain kolme: Keihäsjärvi Lopella, Evo Hämeenlinnan Lammilla ja Vesijako, joka sijaitsee Evon lähistöllä.

    Ville Lahtisen Fanni-koira pääsi pulahtamaan Evolla myös viilentävässä vedessä.
    Ville Lahtisen Fanni-koira pääsi pulahtamaan Evolla myös viilentävässä vedessä.  Kuva: Harri Nurminen

    Valtion alueille myytiin vuonna 2022 yhteensä 86 369 metsästyslupaa.

    "Metsästys- ja kalastuslupien sekä metsästys- ja kalastusalueiden vuokrausten kokonaistulokertymä vuonna 2022 oli noin 6,1 miljoonaa euroa", kertoo Metsähallituksen metsästyksen johtava asiantuntija Ahti Putaala.

    Valtion mailla metsästävä voi hankkia lupia muutaman kympin päiväluvasta yli sadan euron kausilupaan. Metsästäijen aluetaloudelliset kokonaistulovaikutukset olivat pyöreästi 50 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Metsästyslupa-arpajaisten järjestäminen ei olisi aivan yksinkertaista Metsähallituksen mukaan.

      Metsähallitus harkitsee metsästyslupien arpomista suosituimmilla pienriistalupa-alueilla

    • Vuokramökin löytäminen metsästysalueen läheltä ei onnistunut, joten majoituimme Sokojärvellä asti, lähes 50 kilometrin päässä alueesta, kertoo Jarmo Turunen.

      Elimo-Kitsi-Piilon lupa-alueelle Lieksaan myydään paljon metsästyslupia – mutta ainakaan arkena alueella ei ole ruuhkan tuntua

    • Metsästys-oikeus onsidottu maan-omistukseen

    • Kantelija pyytää oikeuskansleria selvittämään, onko Metsähallitus syyllistynyt lahjoman antamiseen myöntäessään maksuttomia pienriistalupia. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Metsästys | IL: Metsähallitus myöntänyt maksuttomia metsästyslupia muun muassa ministeri Jari Lepälle ja Mikko Kärnälle– OKV selvittää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle