• Varhaisperkauksella vauhtia puun kasvuun

    Metsäkeskus muistuttaa taimikon varhaishoidon tärkeydestä. Ajallaan hoidettu ja ensiharvennettu puusto järeytyy nopeasti ja saavuttaa suositeltavat uudistamismitat 10–15 vuotta muita aikaisemmin.
    Kuva: Antti Raatikainen
    Metsä
    6.7.201213:08
    MT toimitus

    Suomen metsäkeskus kannustaa hoitamaan nuoret taimikot omatoimisesti. Ilmoittamalla 1.5.–31.10.2012 tehdyt hoitotyöt metsänomistaja voi osallistua kilpailuun, jossa voi voittaa raivaussahan, vesurein, raivausveitsen tai digikameran.

    Varhaisperkaus parantaa kasvua, pienentää taimikonhoidon kustannuksia ja kasvattaa hakkuutuloja.

    Metsäntutkimuslaitoksen inventointitulosten mukaan nuorista taimikoista 43 prosenttia on metsänhoidollisesti hyviä. Uudistamisen yleisimmät virheet ovat liian harva istutustiheys ja varhaishoidon puute.

    Rannikolla metsähoidollisesti hyvien taimikoiden osuus on pienempi kuin muualla maassa. Ainoastaan 30 prosenttia nuorista taimikoista luokitellaan hyväksi.

    Kilpailun ohjeet täällä.

    Artikkelin aiheet
    varhaisperkaus
    taimikonhoito
    metsänhoito
    Suomen metsäkeskus
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle