• Puukaupassa hätyyteltiin miljoonan kuutiometrin rajaa – viikoittainen ostomäärä on ylittänyt vastaavan viimevuotisen jo kahdeksan viikkoa peräkkäin

    Yksityismetsien alkuvuoden kaupoissa ollaan silti vielä jäljessä 12 prosenttia viime vuoden vauhdista.
    Yksityismetsien puukaupoissa viime viikko oli tähän mennessä vuoden toiseksi vilkkain.
    Yksityismetsien puukaupoissa viime viikko oli tähän mennessä vuoden toiseksi vilkkain. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä
    9.11.202019:15
    Juha Kaihlanen

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime viikolla puuta yksityismetsistä 964 635 kuutiometriä, mikä oli 321 000 kuutiometriä edellisviikkoa enemmän.

    Viikko oli jo kahdeksas peräkkäinen, kun kauppamäärä ylitti viime vuoden vastaavan viikon kaupat.

    Miljoonan kuutiometrin rajaa eivät Metsäteollisuuden viikko-ostot yksityismetsistä ole rikkoneet tänä vuonna vielä kertaakaan.

    Paras vauhti on toistaiseksi ollut toukokuun viimeisellä viikolla, kun kauppoja syntyi 997 053 kuutiometriä. Viime viikolla saavutettiin vuoden tähän mennessä toiseksi suurin kuutiomäärä.

    Koko alkuvuonna Metsäteollisuuden jäsenet ovat ostaneet yksityismetsistä puuta 23,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

    Tammi–helmikuussa kauppatahti oli hyvin verkkainen. Syynä olivat muun muassa työtaistelujen aiheuttamat tuotannon pysäytykset tehtailla.

    Maaliskuun alkuun mennessä kauppoja oli tehty peräti 45 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    yksityismetsät
    puun osto
    Suomen metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle