Kuluneena kesänä riitti lämpöä ja kosteutta. Metsäntutkimuslaitoksen seuraamat kuuset ohittivat viime vuoden kasvun jo heinäkuun puolivälissä.
Puut jatkoivat tänä vuonna paksuuskasvuaan elokuun 10. päivään asti.
Puiden kasvun päättyminen liittyy päivän lyhentymiseen.
”Etelä-Suomessa myös kuivuus voi johtaa kasvun päättymiseen. Esimerkiksi kesällä 2006 kuusten paksuuskasvu päättyi jo heinäkuun puolivälissä kuivuuden takia”, kertoo tutkija Pekka Nöjd Metlasta.
Nyt puista kasvavat enää juuret.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
