• Kaikista susiluvista valitettiin hallinto-oikeuksiin – valittajat vaativat metsästykseen myönnetyille poikkeusluville myös täytäntöönpanokieltoa

    Yksikään hallinto-oikeus ei vielä ole tehnyt välipäätöstä täytäntöönpanokielloista.
    Kuvassa Ranuan eläinpuiston susi.
    Kuvassa Ranuan eläinpuiston susi. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä
    19.1.202220:56
    Sari Penttinen

    MT:n tietojen mukaan kaikista suden kannanhoidolliseen metsästykseen myönnetyistä poikkeusluvista on valitettu hallinto-oikeuksiin.

    Riistakeskus myönsi viime vuoden joulukuussa yhteensä 18 poikkeuslupaa kolmelle laumalle ja yhdelle susiparille.

    Poikkeusluvat kohdistuivat kahdeksaan suteen Kuhmon Saunajärven laumasta, Liminka-Lumijoen alueen Revonlahden susipariin, viiteen suteen Kauhajoki-Karvian alueelle Lauhanvuoren laumaan ja kolmeen suteen Someron, Nummi-Pusulan ja Tammelan alueelle Somerniemen laumaan.

    Riistakeskuksen poikkeuslupapäätöksillä oli 30 vuorokauden valitusaika. MT tiedusteli keskiviikkona Turun hallinto-oikeudesta, Vaasan hallinto-oikeudesta ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeudesta poikkeuslupien tilannetta. Selvisi, että kaikista luvista on valitettu.

    Somerniemen laumaan kohdistuvasta luvasta on valittanut Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Satakunta-Varsinais-Suomi ry. Valittaja on vaatinut myös luvan täytäntöönpanokielto. Hallinto-oikeus ei ole vielä antanut välipäätöstä asiasta.

    Saunajärven lauman luvasta valitti Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola – Pohjois-Savo Kainuu ry. Samalla yhdistys vaati luvan täytäntöönpanokieltoa, hallinto-oikeus ei ole vielä tehnyt asiasta välipäätöstä.

    Liminka-Lumijoen Revonlahden susipariin kohdistuvasta luvasta valittivat Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Pohjanmaa ry ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry. Tahot vaativat valituksissaan myös luvan täytäntöönpanokieltoa, josta hallinto-oikeus ei ole vielä tehnyt välipäätöstä.

    Lauhanvuoren lauman luvasta valittivat Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola Satakunta-Varsinais-Suomi ry ja Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Pohjanmaa ry.

    Myös tälle luvalle vaadittiin täytäntöönpanokieltoa, josta päätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty.

    Poikkeusluvat voitaisiin panna täytäntöön 1.2. alkaen valituksista huolimatta. Koska valittajat ovat vaatineet lupien täytäntöönpanokieltoa, hallinto-oikeus tekee tästä erikseen välipäätöksen. Välipäätöksellä hallinto-oikeus voi kieltää luvan täytäntöönpanon, eli metsästyksen aloittamisen. Varsinainen valitus käsitellään myöhemmin.

    Luvat ovat voimassa 15.2. asti.

    Juttua korjattu 20.1. klo 8.19 Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ei ole valittanut poikkeusluvista. klo 10.16. lisätty tieto, että Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry on valittanut poikkeusluvista.

    Lue lisää

    Kannanhoidollisessa metsästyksessä saa ampua 18 sutta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle