• Lämpö-yrittäjyysparantaisi kuntientaloutta

    Metsä
    30.6.201416:00
    TIINA HEIKKINEN

    Kunnan talous saattaisi lämpölaitoksen rakentamisen yhteydessä parantua jopa yli 100 000 eurolla, Motiva Oy:n teettämä tutkimus osoittaa. Tähän vaikuttaisivat etenkin yhteisö- ja tuloverotulojen kasvu.

    Kunnat saisivat lisää verotuloja lämpölaitoksen rakentajien ja työntekijöiden palkoista. Myös polttoaineen tuotannosta ja jakelusta syntyvän voiton verotus lisäisi tuloja.

    Kotitalouksien lämmityskustannukset alenisivat selvästi, jos ne vaihtaisivat öljystä hakkeeseen.

    Halvempi polttoaine lisäisi myös kotitalouksien ostovoimaa, joka ohjautuisi muuhun kulutukseen.

    Lämpöyrityksen työllisyysvaikutukset ovat suurimmat rakennusvaiheessa. Kuitenkin myös yrityksen käyttö, kunnossapito ja polttoaineen hankinta työllistäisivät enemmän kuin öljylämmityksessä.

    Polttoöljyn tuonnin vähentäminen parantaisi valtion kauppatasetta 100 000–300 000 euroa vuosittain. Teknologian ja laitteiden hankkiminen kuitenkin heikentäisi sitä hieman.

    Lisäksi valtio menettäisi tuloja polttoaineen valmisteveroja. Myös hakelämpökeskuksen rakentamiseen myönnettävä tuki lisäisi valtion menoja.

    Kotimaisen puuenergian käyttö vähentäisi pitkällä aikavälillä Suomen kasvihuonekaasupäästöjä. Samalla energiaomavaraisuus kasvaisi.

    Perinteisesti energiahankkeiden kannattavuutta on arvioitu vain investoivien yhtiöiden kannalta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin myös kunta- ja kansantaloudellisia vaikutuksia.

    Tutkimuksessa oletettiin hakkeen tulevan yrittäjän omasta metsästä. Lisäksi lämmön hinta pidettiin samana sekä kunnille että yksityisille kiinteistönomistajille.

    Selvityksen aikajänne oli 20 vuotta.

    TIINA HEIKKINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    lämpöyrittäjyys
    kuntatalous
    puuenergia
    verotulo
    kasvihuonekaasupäästö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle