• Suomen vaativimmassa kalastuskilpailussa pikkusinttikin on haluttu saalis – maratonkisa on tuonut esille monia vieraslajeja

    Kalamaratonissa tavoitteena on pyytää vuorokauden aikana mahdollisimman monta eri kalalajia.
    Tilaajalle
    Jokainen saatu laji on yhtä arvokas kisapiste. Lajituomari tutkii saatuja tokkoja.
    Jokainen saatu laji on yhtä arvokas kisapiste. Lajituomari tutkii saatuja tokkoja. Kuva: Kalamaraton
    Metsä|Erä
    15.5.202414:30
    Eija Vallinheimo

    Kalamaraton saapuu taas tänä kesänä Suomeen. Joukkueet tavoittelevat Kalamaratonin aikana mahdollisimman montaa eri kalalajia 24 tunnin aikana.

    Helsingissä suurinta lajimäärää tavoitellaan 25.–26. toukokuuta. Kotkassa kilpailu käydään 24.–25. elokuuta. Helsingissä kisakeskuksena toimii Honkaluoto ja Kotkassa Maretarium.

    Kilpailu käydään urheilukalastusvälinein. Kalojen pituudella tai painolla ei kisassa ole merkitystä. Pikkuruinen liejutokko on aivan yhtä arvokas lajipiste kuin kymppikiloinen hauki.

    Kalastustaitojen lisäksi kisoissa tarvitaan tuntemusta eri kalalajien esiintymispaikoista, ja lajit on osattava myös tunnistaa toisistaan.

    ”Tässä kaikessa piilee tapahtuman viehätys. Se vaati monenlaisia taitoja ja luonnon tuntemusta. Kun kisat käydään keskellä kaupunkia, ne tuovat vedenalaisen luonnon lähelle”, kilpailujohtaja Janne Halonen sanoo.

    Kalamaraton on antanut arvokasta tietoa kalalajien esiintymispaikoista ja -tiheyksistä myös tutkimukselle. Vuosien saatossa tuomariston eteen on tuotu yhä uusia lajeja, jotka on opittu pyytämään, tai joiden paikat on löydetty. Tällaisia ovat tuoreimpina olleet miekkasärki, vaskikala ja uusi vieraslaji putkisieraintokko.

    Pieni sensaatio oli vuosi 2009, jolloin Helsingin kisassa saatiin mustatäplätokko. Se oli kaikkien aikojen toinen havainto Suomessa kyseistä vieraslajista. Lajin leviämisestä ja runsastumisesta kertoo, että nyt mustatäplätokko löytyy liki jokaisen joukkueen saalispussista.

    Tähänastinen kisaennätys on 32 eri kalalajia. Tuloksen sai Species Fishing Team Helsingin vesiltä vuonna 2014.

    Ensimmäinen Kalamaraton järjestettiin Helsingissä vuonna 2001. Kisa levittäytyi Kotkan vesille vuonna 2008, ja vuonna 2014 kisa järjestettiin ensimmäisen kerran myös Turussa. Joensuussa kokeiltiin sisävesikisaa 2012–2015.

    Kalamaraton on synnyttänyt vuosien myötä kokonaisen uuden harrastusmuodon, lajikalastuksen. Se on erityisen suosittu nuorten parissa.

    Kalamaratonit järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura yhteistyökumppaneiden kanssa.

    Lisää aiheesta
    • Fongatessa oppii kärsivällisyyttä, Paula Saarikoski kertoo. Myös kalan sielunelämässä ja elintavoissa riittää  opeteltavaa: Helsingin Mustikkamaalla koukkuun tarrasi  odotetusti särki, mutta usein kalat myös osaavat yllättää.

      Kynänmittainen sintti voi olla arvokas saalis kalabongaajalle – "Suomi on loistava fongausmaa"

    • Kolme joukkuetta onnistui nappaamaan miekkasärjen Vanhankaupungin suvannolta. Lehtikuva / Jari Lam.

      Saksan joukkue voitti Kalamaratonin Helsingissä ja kalasti 30 eri lajia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle