• Pääkirjoitus: Itsenäinen ja tiedonjanoinen

    Metsänomistajakunta, tavoitteet ja toimintaympäristö muuttuvat. Siksi myös neuvonnan ja palveluiden on pysyttävä ajassa mukana, kirjoittaa Aarteen vs. päätoimittaja Elina Lampela.
    Metsä
    17.9.202006:55
    Elina Lampela

    Suomalainen metsänomistaja tietää, mitä tekee, ja jos ei tiedä, ottaa selvää. Tällä viikolla julkaistun Metsänomistajat palveluiden käyttäjinä -raportin mukaan valtaosa metsän­omistajista haluaa ymmärtää, miten metsiä tulee hoitaa, ja janoaa tietoa päätöksenteon tueksi.

    Ammattilaisten palveluille on tarvetta, ja tutkimuksen mukaan suomalaiset metsänomistajat ovatkin varsin hyvin metsäneuvonnan piirissä.

    Yli puolet metsänomistajista haluaa tehdä metsiään koskevat päätökset mieluiten itse. Noin neljäsosa tekee päätökset täysin itsenäisesti eikä kaipaa ammattilaisten palveluita. Täysin ammattilaisten apuun turvautuvia on alle viidennes metsänomistajista.

    Erityisen opin- ja tuenhaluisia ovat naispuoliset metsän­omistajat sekä kaupungissa asuvat ja korkeakoulutetut metsänomistajat, jotka painottavat virkistyskäyttöä metsissään tai ovat monitavoitteisia.

    Nykyinen, vuonna 2014 voimaan tullut metsälaki on suonut metsänomistajille vapautta valita omiin tavoitteisiin sopivan metsänkäsittelytavan. Muutos on haastanut metsäpalveluiden tuottajia sekä lisännyt metsänomistajien ja metsäammattilaisten tiedontarvetta.

    Metsänomistajakunta, tavoitteet ja toimintaympäristö muuttuvat, se on varmaa. Siksi myös neuvonnan ja palveluiden on pysyttävä ajassa mukana. Tässä meidän digiajassa.

    Uusia sähköisiä metsäpalveluita on kehitetty ahkerasti parin viime vuoden aikana. Suomen metsäkeskus saavuttaa pian yhden suuren etapin: sähköiset metsävaratiedot on tämän vuoden loppuun mennessä tuotettu kaikille yksityismetsille.

    Sähköiset metsäpalvelut eivät ole avain onneen mutta ilman muuta tärkeä osa metsänomistajan palvelukokonaisuutta. Tuore tutkimuskin vahvistaa sen, että metsänomistajat tarvitsevat erilaisia palvelu­kanavia, tuotteita ja henkilökohtaista neuvontaa.

    Sähköisten palveluiden rinnalla tarvitaan yhä myös niitä perinteisiä kanavia, puhelinkeskusteluja ja tapaamisia, ihmisten välistä yhteyttä. Toivottavasti kehitystä tehdään jatkossakin metsänomistajien tarpeita kuunnellen.

    Artikkelin aiheet
    metsänomistajat
    metsäneuvonta
    sähköiset metsäpalvelut
    metsälaki
    metsänhoito
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle