• Metsä Group investoi puuteollisuuteen 100 miljoonaa euroa

    Äänekoskelle tulossa koivun sorvilinja, Suolahdessa kasvaa erikoishavuviilun jalostus.
    Metsä Groupin mukaan koivuvanerin kysyntä kasvaa etenkin kuljetusvälineissä.
    Metsä Groupin mukaan koivuvanerin kysyntä kasvaa etenkin kuljetusvälineissä. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä
    8.6.201613:32
    Jarmo Palokallio

    Metsä Group kasvattaa ja tehostaa puutuotteiden tuotantoa 100 miljoonan euron investoinnilla. Investoinneista noin puolet kohdistuu Suomeen. Tukin käyttöä investoinnit kasvattavat 300 000 kuutiolla, kertoo Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen.

    Äänekoskelle Metsä Groupin sellu- ja kartonkiteollisuuden tehdasalueelle suunnitellaan rakennettavan uusi koivuviilun sorvaus- ja kuivauslinja.

    Linjan viilutuotanto on tarkoitus jalostaa Viroon rakennettavalla uudella vaneritehtaalla. Suolahden nykyinen koivuviilun jatkojalostuslinja suunnitellaan siirrettävän Viroon.

    Investointi kasvattaa koivuvanerin tuotantoa noin 30 000 kuutiometrillä vuodessa.

    Kaikkosen mukaan koivuvanerin kysyntä lisääntyy etenkin kevyessä kuljetusvälineteollisuudessa.

    Suolahden tehtaalle suunnitellaan uuden havuviiluun perustuvan erikoistuotteen noin 60 000 kuutiometrin vuotuisen tuotannon käynnistystä. Lopullinen investointipäätös tehdään myöhemmin.

    Myös Lohjan Kerto LVL -tehtaan vuotuista tuotantokapasiteettia suunnitellaan kasvatettavan noin 20 000 kuutiometrillä. Se tapahtuu korvaamalla kaksi vanhinta tuotantolinjaa uudella linjalla.

    Kerto LVL:n uutta kapasiteettia tarvitaan erityisesti Pohjois-Amerikan myynnin kasvun jatkamiseksi.

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    puuteollisuus
    investointi
    koivuvaneri
    Äänekoski
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua