• Sveitsin Alpeilla suunnitellaan susien metsästystä

    Alpeilla suunnitellaan parhaillaan laajaa susijahtia, jossa metsästettäisiin kaksi kolmasosaa tänä vuonna syntyneistä nuorista susista.
    Kantonissa tiedetään tällä hetkellä olevan ainakin 12 susilaumaa. Kuvituskuva.
    Kantonissa tiedetään tällä hetkellä olevan ainakin 12 susilaumaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    30.8.202412:30
    Eija Vallinheimo

    Der Schweizer Bauer -lehti raportoi Sveitsin Graubündenin kantonin suunnitelmista ampua 35 alueen 120:stä sudesta. Kantonissa tiedetään tällä hetkellä olevan ainakin 12 susilaumaa.

    Suunnitelmissa on poistaa kaksi kolmasosaa tänä vuonna syntyneistä sudenpennuista. Suunnitelman mukaan metsästys alkaisi 1.9. ja kestäisi tammikuuhun 2025 asti. Toimenpide on mahdollinen, koska Sveitsi ei ole osa EU:ta.

    Metsästystä perustellaan tarpeella suojella Alppien maatalouselinkeinoa ja samalla varmistaa susien pysyminen ihmisarkoina. Alueen susikantaa ei kuitenkaan haluta vaarantaa.

    Sveitsin liittovaltion ympäristöviraston FOE:n odotetaan hyväksyvän suunnitelman elokuun lopussa. Viime vuonna susien metsästys keskeytettiin osittain metsästyksen aloituksen jälkeen metsästyksestä tehtyjen valitusten takia.

    Schweizer Bayer: Graubünden will 35 Wölfe schiessen

    Lisää aiheesta
    • Jatkuvasti kasvaneet kotieläinvahingot ovat olleet syy siihen, että susia on päätetty ampua ennaltaehkäisevästi Sveitsissä.

      Erä | Suden metsästys alkoi Sveitsissä: maassa päätettiin ampua 12 kokonaista laumaa

    Artikkelin aiheet
    Sveitsin Alpit
    susi
    metsästys
    Graubünden
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle