• Pakuriyhdistys etsii metsänomistajista uusia kasvattajia – tarjolla hyvät lisätulot omasta metsästä

    Pro Pakuri Finlandin puheenjohtajan mukaan menekkiä pakurille on enemmän kuin voidaan tarjota.
    Pakuriymppitappien sisälle on kasvatettu sienirihmastoa.
    Pakuriymppitappien sisälle on kasvatettu sienirihmastoa. Kuva: Niko Nyrhinen / VL-arkisto
    Metsä
    30.1.201810:57
    Elina Lampela

    Pro Pakuri Finland ry etsii tällä hetkellä pääkaupunkiseudulta metsänomistajia, jotka olisivat kiinnostuneita kasvattamaan metsissään pakurikääpää, kertoo Yle.

    ”Helsingissä asuu runsaasti metsäomistajia, joilla on palstoja ympäri Suomen. Heille pakurinviljely mahdollistaisi huomattavan lisätulon omasta metsästä”, sanoo Pro Pakuri Finlandin puheenjohtaja Hannu Piispanen.

    Yksi puu voi tuottaa kolmesta viiteen kiloa pakuria. Kasvuaika on vähintään viisi vuotta. Kuivatun pakurin kilohinta on tällä hetkellä 30–50 euron välillä, Piispanen kertoo Ylen jutussa.

    Tällä hetkellä Pro Pakuri Finlandin mukaan Suomesta saadaan myyntiin vain tuhansia kiloja pakuria. Tulevaisuudessa tavoite on asetettu 200–300 tonniin vuodessa.

    ”Suomea varten pakuria ei kannata viljellä, mutta kaukoidän kysyntä on valtavaa. Tarvitsemme teollista pakurinviljelyä ja jalostusta, koska menekkiä olisi paljon enemmän kuin voidaan tarjota”, kertoo Hannu Piispanen.

    Luonnonvarakeskuksen tutkijan Henri Vanhasen mukaan nyt olisi oikea aika valloittaa esimerkiksi Japanin pakurimarkkinat.

    ”Jos me emme sitä tee, niin venäläiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset sen tekevät. Tämän takia paikallisten metsänomistajien olisi nyt hyvä herätä ja tarttua toimeen”, toteaa Henri Vanhanen.

    Tutkimuksen tuloksena syntyneessä pakurikäävän viljelymenetelmässä laboratoriossa kasvatetaan ymppejä, joihin on kasvatettu sisälle sienirihmastoa. Metsässä omistaja poraa palstansa lehtipuihin reikiä, joihin ymppi laitetaan ja lopuksi reiät tulpataan umpeen.

    Henri Vanhanen kertoo Ylelle, että helppoja viljelymenetelmiä tarvitaan, jos suomalaiset aikovat olla mukana hurjasti kasvavassa erikoissienten viljely- ja myyntimarkkinassa.

    ”Pelkästään niin kutsuttujen lääkinnällisten sienten maailmamarkkinakoko on noin 18–24 miljardia dollaria, joten potentiaali on valtava”, Vanhanen kertoo.

    Ylen juttu.

    Artikkelin aiheet
    pakurikääpä
    pakurinviljely
    metsänomistajat
    Pro Pakuri Finland
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle