• Kevätyön viheltäjä

    Metsä
    12.4.201316:00
    SARI KANTINKOSKI

    ajankohtaista luonnossa

    Ei ole lainkaan tavatonta, että varpuspöllön näkee saalistamassa tai seuraamassa asuinympäristönsä

    tapahtumia myös päivällä.

    Tänä vuonna kevät on antanut odottaa itseään, ja muuttolintujen paluu on viivästynyt.

    Luonnossa on kuitenkin koko ajan tapahtumia tarjolla, sillä varpuspöllön soidin on parhaillaan menossa. Keväisessä yössä kuuluu noin sekunnin kestävä kimeä pillin vihellys, joka jatkuu pitkinä sarjoina. Pöllö kutsuu puolisoa, ja linnun soidinhuudon kuulee etenkin aamuyön tunteina, toisinaan jopa valoisaan aikaan.

    Varpuspöllö on pienin pöllömme ja kooltaan vain hieman punatulkkua suurempi. Sen höyhenpuku on tumman harmaanruskea. Vaaleiden kulmien alta tarkkailee keltainen silmäpari tuimasti ympäristöään.

    Varpuspöllö on paikkalintu, joka viihtyy kuusivaltaisissa, varttuneissa metsissä. Toisinaan pöllö saattaa asettua myös pihapiiriin, jos se vain löytää pesiksi sopivia vanhoja tikankoloja tai pöntön, jossa on pöllönmentävä aukko.

    Ei ole lainkaan tavatonta, että varpuspöllön näkee saalistamassa tai seuraamassa asuinympäristönsä tapahtumia myös päivällä.

    Pöllön ravinto koostuu pienistä jyrsijöistä ja pikkulinnuista, jotka se nielee kokonaisina tai suurina kappaleina. Saaliin sulamattomat osat, kuten karvat, luut ja höyhenet, pöllö oksentaa palloina.

    Pienikokoinen varpuspöllö voi saalistaa jopa itseään suuremman linnun, kuten käpytikan tai rastaan. Tyypillistä varpuspöllölle on myös, että se varastoi ruokaa. Tällaisen ruokakätkön voi löytää esimerkiksi tikankolosta tai linnunpöntöstä.

    Varpuspöllön soidin jatkuu pitkälle kevääseen, ja sen kimeän pillin voi kuulla viheltävän aina toukokuulle saakka.

    SARI KANTINKOSKI

    Kirjoittaja opiskelee luonto-

    kartoittajaksi. Hän kertoo ajan-

    kohtaisista luontoasioista tällä palstalla noin kahden viikon välein.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    varpuspöllö
    kevät
    luonto
    linnut
    soidin
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle