• Metsävaikuttaja kiittää alaisiaan

    Metsä
    17.10.201216:00
    Suvi Jylhänlehto

    OP-Pohjola valitsi Juhani Karvosen toukokuussa Vuoden 2012 metsävaikuttajaksi. Valintaraati kiitteli Karvosen johtamaa Suomen Metsäyhdistystä ansiokkaasta kouluyhteistyöstä sekä huippusuosion saavuttaneesta Päättäjien Metsäakatemiasta.

    Mies itse on kunnianosoituksesta hämillään. ”Ehkä se kuuluu tähän ikään, että saa kaikenlaisia palkintoja”, 61-vuotias toiminnanjohtaja hymyilee.

    Karvonen pokkasi vastikään myös MTK:n valtuuskunnan kultaisen ansiomerkin.

    Suurimmiksi saavutuksikseen viime vuosina Karvonen katsoo oman joukkueensa luotsaamisen huippukuntoon.

    ”SMY:n tehtävä on kirkastunut ja tänne on saatu haalittua osaavia ihmisiä. Työntekijämme ovat hyvin sitoutuneita”, hän kehuu.

    Ennen eläkevuosiaan Karvonen aikoo vielä pitää huolen, että Metsä puhuu -hankkeen periaatteet jalkautetaan käytäntöön. Se tarkoittaa, että metsäalan yritykset ja järjestöt profiloituvat halutuiksi työpaikoiksi.

    ”Esimerkiksi konsulttiyritykset ovat selkeästi ilmoittaneet, että he haluavat parhaat opiskelijat. Metsäalan pitäisi toimia samoin”, Karvonen sanoo.

    Metsävaikuttajan neljästä lapsesta kukaan ei ole päätynyt metsäiseen työpaikkaan, mutta sukutila Halsualla kokoaa lapset serkkuineen keväisin puunistutushommiin.

    Karvosen ja hänen agronomivaimonsa elämään kuuluvat myös kuusi lastenlasta sekä karkeakarvainen saksanseisoja Meppi.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Juhani Karvonen
    Suomen Metsäyhdistys
    Vuoden metsävaikuttaja
    Päättäjien Metsäakatemia
    Metsä puhuu -hanke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle