• ”Metsien kiertoaikoja voitaisiin pidentää 10–20 vuodella”, sanoo Syken pääjohtaja Leif Schulman Aarteen haastattelussa

    Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Leif Schulman toivoo, että metsänomistajille luotaisiin kannusteita hiilensidontaan.
    Leif Schulman aloitti Syken pääjohtajana tammikuussa. ”Pyrin saamaan aikaan kestävyysmurroksen mahdollisimman nopeasti.”
    Leif Schulman aloitti Syken pääjohtajana tammikuussa. ”Pyrin saamaan aikaan kestävyysmurroksen mahdollisimman nopeasti.” Kuva: Maria Miklas
    Metsä
    18.9.202122:00
    Markku Pulkkinen

    ”Jatkuvapeitteisen kasvatuksen lisääminen on yksi keino. Maan muokkaamisesta pitäisi pidättäytyä aina kun mahdollista”, toteaa Suomen ympäristökeskuksen (Syke) pääjohtaja Leif Schulman Aarteen haastattelussa. Muiksi keinoiksi, joilla Suomen metsien hiilensidontaa voisi lisätä, Schulman esittää kiertoaikojen pidentämistä ja soiden ennallistamista.

    ”Metsien kiertoaikoja voitaisiin pidentää 10–20 vuodella, mikä ei ole kovin paljon. Sillä ylläpidettäisiin hiilivarastoa, ja hiilinielukin säilyisi vahvana.”

    Hän toivoo, että metsänomistajille luotaisiin kannusteita, jotka edistäisivät hiilensidontaa.

    ”Voisimme esimerkiksi nostaa metsätaloustuotteiden hintoja ja kääntää ympäristöteot liiketoiminnaksi. Meillä voisi olla myös korvauksia hiilensidonnasta metsänomistajille.”

    Metsänomistajilta Schulman toivoo aktiivisuutta ja paneutumista metsäasioihin.

    ”Kentältä on kuulunut, että metsäyhtiöt ja neuvontaorganisaatiot eivät tarjoa monipuolista metsänhoitotietoa automaattisesti. Metsänomistajan pitää osata vaatia tietoa.”

    Metsänkäsittelymenetelmiin pitäisi hänen mielestään saada enemmän monipuolisuutta ja pohtia, mikä on oikea käsittelytapa kussakin paikassa.

    ”Avohakkuita ei pidä kokonaan kieltää. Avohakkuu ei saisi kuitenkaan olla niin hallitseva metsänhoitomuoto kuin se nyt on. On kummallista, että jatkuvapeitteinen metsänhoito oli lailla kiellettyä vielä vähän aikaa sitten.”

    Miten Schulman selittää luonnonmetsän ja talousmetsän eroja? Miksi luontokato huolestuttaa häntä enemmän kuin ilmastonmuutos? Entä miten tuholaisongelmat vältetään? Lue koko haastattelu Aarteen sivuilta.

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    hiilensidonta
    luontokato
    metsien kiertoajat
    Suomen ympäristökeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle