• Tiet ja radat paranevat vain investoimalla ‒ Ruotsi käyttää rahaa kaksinkertaisesti sekä tie- että ratakilometriä kohden

    Olemme jääneet liikennepanostuksissa roimasti jälkeen.
    Metsä|Liikenne
    3.1.202314:03
    Lukijalta
    Tiina Haapasalo

    Suomi hakee uusia eväitä kansantalouden ja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Selvää on, että keinojen on ajettava rinnakkain ihmisten, ympäristön ja talouden etua.

    Kestävästi kasvava kansantalous tarvitsee modernin liikennejärjestelmän. Maantieverkkoa, junaratoja, lentoyhteyksiä ja meriliikennettä tarvitsee koko Suomi – sekä kasvukeskuksissa että pitkien etäisyyksien kuljetuksissa.

    Tiet ja radat eivät kehity, jos niihin ei investoida. Tässä Suomella on kirin paikka.

    Olemme jääneet liikennepanostuksissa roimasti jälkeen esimerkiksi Ruotsia. Länsinaapuri käyttää rahaa kaksinkertaisesti sekä tie- että ratakilometriä kohden.

    Missä sitten ovat isoimmat puutteet? Teiden ja ratojen pintaparannuksia ja rakennekorjauksia on laiminlyöty pitkään. Korjausvelan ohella on syntynyt myös investointivelkaa. Lähimmän vuosikymmenen aikana tarvitaan akuutteja laatuparannuksia pääteillä ja rataverkolla useamman miljardin euron edestä, jotta väylien turvallisuus ja riittävä kapasiteetti voitaisiin turvata.

    Yhtä tärkeää on käynnistää pitkän tähtäimen modernisointi. Tälle työlle ovat laadittu laajalla järjestöyhteistyöllä väylävisio, jossa on kuvattu pääteiden ja rataverkon uudistustarpeet vuoteen 2050 asti.

    Jotta edellä mainittuihin rahoitustarpeisiin voitaisiin vastata, liikennemäärärahoihin tarvitaan 300 miljoonan euron vuosittainen pysyvä tasonnosto. Näin voitaisiin kääntää korjausvelka laskuun, tehdä akuutteja investointeja sekä käynnistää 2050-väylävision toteuttaminen.

    Rahoituksen lisäämiseksi on käytettävä myös uusia keinoja. EK on esittänyt valtion omaisuuden myyntiä siten, että tulot käytettäisiin kasvuinvestointeihin, kuten liikenneinfran modernisointiin.

    Kyse ei ole pelkästään rahoituksen määrästä. Olennaista on tehdä liikennemäärärahojen tasonnosto siten, että uudesta tasosta pidetään kiinni pitkäjänteisesti yli hallituskausien.

    Maantiede on lahjomaton: Suomi elää liikenneyhteyksistä. Kiritään siis ratojen ja maanteiden rahoitusvaje!

    Tiina Haapasalo

    johtava asiantuntija

    Elinkeinoelämän keskusliitto EK

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin