• USA tuplasi pellettien tuonnin Eurooppaan

    Metsä
    26.4.201316:00
    Sari Penttinen

    Pellettejä tuotiin 3,2 miljoonaa tonnia Pohjois-Amerikasta Eurooppaan vuonna 2012. Tuonti kasvoi 60 prosentilla edellisvuoteen verrattuna Pohjois-Amerikan puukuitumarkkinoita seuraavan aikakauskirjan NAWFR:n mukaan.

    Pellettien kysyntä on lisääntynyt Euroopassa merkittävästi viime vuosina, kun voimayhtiöt ovat siirtyneet fossiilisista polttoaineista uusiutuvien käyttöön.

    Viennin arvo arvioitiin vuonna 2004 40 miljoonaksi dollariksi, eli noin 30 miljoonaksi euroksi, kun sen viime vuonna arvioitiin olevan 400 miljoonaa dollaria, eli noin 300 miljoonaa euroa.

    Puubiomassa on energialähde, joka on kerännyt paljon kiinnostusta ja investointeja useissa maissa Euroopassa.

    Esimerkiksi Britanniassa, Belgiassa ja Hollannissa kotimaiset raaka-ainevarat ovat niukat ja maat ovat turvautuneet pelletin tuontiin vähentääkseen kivihiilen käyttöä.

    Pellettien tuotannon kasvu on ollut erityisen suurta Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa ja Kanadan Brittäisessä Kolumbiassa, missä puuraaka-aine kustannukset ovat paljon alhaisemmat.

    Eteläisissä osavaltioissa on 14 uutta pellettitehdasta, jotka ovat joko aivan uusia tai laajentamassa tuotantoa tulevina vuosina.

    NAWFR on seurannut USA:n ja Kanadan puukuitumarkkinoita yli 20 vuotta.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puupelletti
    energia
    vientikauppa
    fossiilisten vähentäminen
    bioenergia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio