• Etelä-Suomessa ehtii vielä mustikkaan – kypsiä karpaloitakin löytyy jo

    "Ajankohta on myöhäinen", sanoo erikoistutkija.
    Mustikoita löytyi viime viikonloppuna Helsingistä ja Kirkkonummelta.
    Mustikoita löytyi viime viikonloppuna Helsingistä ja Kirkkonummelta. Kuva: Paula Liesmäki
    Metsä
    25.9.201823:00
    Paula Liesmäki

    Etelä-Suomen metsissä kypsyy vielä mustikoita.

    Erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta pitää tilannetta poikkeuksellisena. "Normaalisti mustikkasadon pitäisi olla täysin mennyttä nyt."

    "Ajankohta on myöhäinen, mutta ei se aivan tavatonta ole", sanoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta.

    Peltola muistuttaa, että luonnonmarjat eivät kuki kertarysäyksellä. Olisi kova riski, jos marjat kukkisivat yhtä aikaa – esimerkiksi halla voisi viedä kaiken. Samassa varvussakin voi olla marjoja eri vaiheissa.

    Paikallinen pienilmasto lienee Peltolan mukaan viileämpi alueilla, joilla mustikka kypsyy vasta nyt.

    Myös kesän kuivuus saattoi viivästyttää mustikan kypsymistä.

    Yleensä ensimmäiset mustikat kypsyvät Etelä-Suomessa kesä–heinäkuun vaihteessa. "Elokuun alussa päästään toden teolla marjaan", Peltola sanoo.

    Päästäänkö syksyn mustikoita vielä poimimaan?

    Lauantain vastaisena yönä lämpötila painuu MT:n sääpalvelun ennusteen mukaan Etelä-Suomessa nollan tuntumaan.

    "Yöpakkaset keskeyttävät kypsymisen. Marja tulee vetiseksi", Peltola sanoo.

    Rovaniemellä mustikasta poimitaan vielä pääsadon häntiä.

    Puolukoita voi poimia lumien tuloon asti, samoin karpaloita. Keväällä Suomeen palaavat muuttolinnut käyttävät niitä ravintonaan.

    Peltola arvelee, ettei kesän kuivuus välttämättä ole näkynyt karpalosadossa, sillä suot ovat luontaisesti kosteita kasvupaikkoja.

    "Yleensä lokakuu on parasta karpalon poiminta-aikaa", kertoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta.

    Rämeiltä voi jo löytää kypsiä isokarpaloita. Niiden maku paranee yöpakkasista.

    Artikkelin aiheet
    mustikka
    karpalo
    luonnonmarjat
    Etelä-Suomi
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio