• Turpeen kulutus notkahti vuonna 2020 – energian kokonaiskulutus oli vähäisintä koko 2000-luvulla

    Puupolttoaineiden osuus uusiutuvasta energiasta laski 71 prosenttiin, mikä on 2000-luvun matalin luku.
    Puupolttoaineita kulutettiin vuonna 2020 kuusi prosenttia vähemmän kuin edeltävänä huippuvuonna, jolloin kulutus oli 106 terawattituntia. 2000-luvulla puupolttoaineiden kokonaiskulutus on ollut keskimäärin 89 TWh vuodessa.
    Puupolttoaineita kulutettiin vuonna 2020 kuusi prosenttia vähemmän kuin edeltävänä huippuvuonna, jolloin kulutus oli 106 terawattituntia. 2000-luvulla puupolttoaineiden kokonaiskulutus on ollut keskimäärin 89 TWh vuodessa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä
    18.1.202212:38
    Anni-Sofia Hoppi

    Energian kulutus oli vuonna 2020 matalinta koko 2000-luvulla, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisemasta tilastosta.

    Energian kokonaiskulutus laski edellisestä vuodesta kuudella prosentilla 355 terawattituntiin (TWh).

    Tärkein energianlähde oli puupolttoaineet, jonka osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 28 prosenttia.

    Puupolttoaineita kulutettiin 99 terawattituntia, mikä oli kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vuosi 2019 oli huippuvuosi, jolloin kulutus oli 106 TWh.

    2000-luvulla puupolttoaineiden kokonaiskulutus on ollut keskimäärin 89 TWh vuodessa.

    Uusiutuvaa energiaa oli energian kokonaiskulutuksesta 39 prosenttia. Uusiutuvan energian kokonaiskulutus laski edellisestä vuodesta kaksi prosenttia 140 terawattituntiin.

    Puupolttoaineiden osuus uusiutuvasta energiasta laski 71 prosenttiin, mikä on koko 2000-luvun matalin luku. Vuonna 2003 osuus oli 87 prosenttia.

    Metsäteollisuudessa käytettiin vuonna 2020 tehdaspolttoaineita yhdeksän prosenttia edellisvuotta vähemmän. Myös metsäteollisuuden sähkön kulutus laski edellisvuodesta yhdeksällä prosentilla.

    Puupolttoaineiden osuus metsäteollisuuden tehdaspolttoaineista oli 85 prosenttia ja fossiilisten polttoaineiden 10 prosenttia. Turpeen ja muiden polttoaineiden osuus oli viisi prosenttia.

    Metsäteollisuuden osuus koko tehdasteollisuuden sähkön kulutuksesta oli 46 prosenttia ja sähkön kokonaiskulutuksesta 21 prosenttia.

    Öljyn osuus vuoden 2020 energian kokonaiskulutuksesta oli 22 prosenttia. Kulutus laski edellisestä vuodesta kuusi prosenttia. Kokonaiskulutuksesta kolmasosa eli 118 terawattituntia oli fossiilisia polttoaineita. Turpeen osuus oli kolme prosenttia.

    Fossiilisten polttoaineiden kulutus laski edellisestä vuodesta kahdeksan prosenttia ja turpeen kulutus jopa 24 prosenttia.

    Ydinenergian osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 19 prosenttia. Sen käyttö väheni kahdella prosentilla.

    Lue myös:

    Yli puolet Suomen puusta päätyy energiaksi – metsäteollisuustuotteiden osuus on ollut laskussa

    Artikkelin aiheet
    energia
    uusiutuva energia
    turve
    puupolttoaineet
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle