• Maailman puulajien määrä tarkentui – yli 9 000 lajia on vielä löytymättä

    Poikkeuksellisen laajassa tutkimuksessa selvitettiin puulajien määrää maailmassa.
    Tilaajalle
    Amazonin on maailman suurin sademetsäalue ja lajistoltaan hyvin rikas. Alue kärsii kiihtyvästä metsäkadosta.
    Amazonin on maailman suurin sademetsäalue ja lajistoltaan hyvin rikas. Alue kärsii kiihtyvästä metsäkadosta. Kuva: Ricardo Oliveira
    Metsä
    26.3.202208:00
    Aura Pilkama

    Maailmassa on noin 73 000 puulajia, eikä kaikkia ole vielä edes löydetty, kertoo ScienceDaily. Tutkijat arvioivat, että harvinaisia, pienillä alueilla eläviä puulajeja on tunnistamatta noin 9 200 lajia.

    Lajien määrää on arvioitu ennenkin, mutta Michiganin yliopiston tuore tutkimus on poikkeuksellisen laaja. Sen tekemiseen osallistui yli sata tutkijaa eri maista, ja tutkimuksessa yhdisteltiin poikkeuksellisen laajaa tutkimusaineistoa.

    "Kaikki tieto on peräisin siitä, että joku on käynyt metsässä ja mitannut jokaisen yksittäisen puun – kerännyt tietoa puulajeista, koosta ja muista ominaisuuksista. Puulajien lukumäärän laskeminen maailmanlaajuisesti on kuin palapeli, jonka palaset ovat levinneet ympäri maailmaa", sanoo tutkimuksen toinen kirjoittaja Jingjing Liang Purduen yliopistosta Yhdysvalloista.

    Vielä löytymättömistä puulajeista noin 40 prosentin arvellaan kasvavan Etelä-Amerikassa, Amazonin ja Andien metsissä. Siellä kasvaa myös tunnetuista puulajeista harvinaisimmat, joita ei muualla maailmassa tavata.

    Harvinaiset ja vain rajatuilla alueilla elävät puut ovat myös erityisen alttiita metsäkadolle ja ilmastonmuutokselle, tutkijat muistuttavat.

    Noin kaksi kolmesta tieteen tuntemista puulajeista elää trooppisissa ja subtrooppisissa metsissä.

    Lue lisää:

    Näitä tuttuja huonekasveja uhkaa luonnossa sukupuutto – harvinaisuuksia himoavien harrastajien takia monen kasvin viimeisiä kasvupaikkoja pidetään salassa

    Brasilian Amazonin sademetsäkato suurinta 15 vuoteen

    Artikkelin aiheet
    puulajit
    metsät
    tutkimus
    Etelä-Amerikka
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle