• Venäjä perusti uuden kansallispuiston Suomen lähelle

    Hiipinän kansallispuisto jää kaivoshankkeilta rauhaan. Poronhoito jatkuu alueella.
    Hiipinän kansallispuistossa on rikas kivistö.
    Hiipinän kansallispuistossa on rikas kivistö. Kuva: Dmitry Ryabov / WWF Russia
    Metsä
    4.3.201813:05
    Henrik Hohteri

    Venäjä on perustanut helmikuussa kaksi uutta kansallispuistoa, kertoo ympäristöministeriö. Uusista puistoista toinen, Hiipinän kansallispuisto, sijaitsee Suomen lähellä Murmanskin alueella.

    Toinen, Kodarin kansallispuisto, sijaitsee Siperiassa Baikalin alueella.

    Hiipinän kansallispuistoon Kuolan niemimaan keskiosiin on Suomen rajalta matkaa noin 100 kilometriä.

    Puisto kattaa yli 84 000 hehtaaria tunturiluontoa, lumenviipymäalueita, pohjoista havumetsää ja tundraa.

    Hiipinä on jo nyt verrattain suosittu luontomatkailukohde.

    Alueen suojelua on viivästyttänyt keskustelu kaivoshankkeista. Hiipinätunturin eteläpuolella sijaitsee suuri apatiittikaivos.

    Alueen taloudellinen hyödyntäminen ei kuitenkaan lopu kokonaan, sillä saamelaiset harjoittavat alueella porotaloutta, kertoo Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeriö.

    Hiipinän kansallispuisto liittyy osaksi niin sanottua Fennoskandian vihreää vyöhykettä, joka koostuu Suomen, Norjan ja Venäjän rajaseutujen suojelualueista.

    Suomi on tehnyt pitkään yhteistyötä Venäjän kanssa luonnonsuojeluverkoston kehittämisessä.

    Monilla Itä-Suomen kansallispuistoilla on kumppanipuisto Venäjän puolella. Hiipinän kumppaniksi kaavaillaan Suomen Lapin kansallispuistoja.

    Hiipinän ja Kodarin kansallispuistot ovat jatkoa Venäjän viime vuonna viettämän ympäristövuoden hankkeille. Maahan perustettiin useita uusia luonnonsuojelualueita, muun muassa Laatokan saariston kansallispuisto ja Itäisen Suomenlahden luonnonpuisto.

    Artikkelin aiheet
    hiipinän kansallispuisto
    Venäjä
    luonnonsuojelu
    Fennoskandia
    kansallispuisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?