• Metsä Group suunnittelee kartongin tuotannon kasvattamista Husumin tehtaalla Ruotsissa – sellutehtaan uudistus etenee

    Sellutehdas uudistetaan kahdessa vaiheessa 2020-luvulla.
    Metsä Boardin suunnittelema investointi vahvistaisi Husumin kartonkikone BM1:n asemaa Euroopan suurimpana taivekartonkikoneena, yhtiö kertoo.
    Metsä Boardin suunnittelema investointi vahvistaisi Husumin kartonkikone BM1:n asemaa Euroopan suurimpana taivekartonkikoneena, yhtiö kertoo. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    22.1.202114:06
    Juha Kaihlanen

    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board aikoo kasvattaa kartongin tuotantoa 200 000 tonnia Husumin tehtaallaan Ruotsissa.

    Yhtiö on käynnistänyt esisuunnittelun, jossa arvioidaan myös tehtaan sataman kapasiteettia raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden määrien kasvuun nähden.

    Investointi vahvistaisi Husumin kartonkikone BM1:n asemaa Euroopan suurimpana taivekartonkikoneena. Päätösvalmius mahdollisesta investoinnista arvioidaan saavutettavan kesällä 2021 ja investoinnin toteutuessa lisäkapasiteetin ylösajo alkaisi vuonna 2023, Metsä Boardin tiedote kertoo.

    Husumin sellutehdasta Metsä Board on uudistamassa kahdessa vaiheessa 2020-luvulla. Marraskuussa yhtiö sai hyväksynnän ympäristöluvan muutokselle sellutehtaan uudistuksen ensimmäistä vaihetta varten.

    Ensimmäisen vaiheen lopullinen investointipäätös tehtiin joulukuussa, ja se sisältää uuden soodakattilan ja turbiinin. Investoinnin kokonaisarvo on noin 320 miljoonaa euroa.

    Toisessa vaiheessa, joka päätetään ja toteutetaan myöhemmin 2020-luvun aikana, nykyiset kaksi kuitulinjaa korvataan yhdellä uudella.

    Ympäristölupahakemus sellutehtaan uudesta kuitulinjasta jätetään yhtiön mukaan tämän vuoden aikana.

    Lue lisää:

    Metsä Board myy Husumin sellutehtaasta 30 prosenttia ruotsalaisten metsänomistajien Norra Skogille – "Järjestelyn toteutuessa Metsä Board on käytännössä nettovelaton"

    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    Metsä Board
    kartongin tuotanto
    Husum
    investointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle