• Ihmeaine biohiili kiinnostaa ilmastonmuutoksen torjunnassa – tehdään mistä tahansa orgaanisesta aineksesta

    Biohiili sitoo lämpökäsittelyssä itseensä hiiltä hyvin pitkäksi aikaa.
    Biohiili on keinotekoisesti tuotettua hiiltä, jota voidaan käyttää esimerkiksi kosmetiikassa, lämmön eristeenä,  kasvualustana ja hulevesien käsittelyssä.
    Biohiili on keinotekoisesti tuotettua hiiltä, jota voidaan käyttää esimerkiksi kosmetiikassa, lämmön eristeenä, kasvualustana ja hulevesien käsittelyssä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    1.1.202011:00
    Aura Pilkama

    Jo Etelä-Amerikan intiaanit paransivat viidakon ravinneköyhää maata hiilellä. Suomessa kaskeamisperinne tuotti maahan hiiltä, mutta vasta nyt hiilen erinomaisia ominaisuuksia on alettu kunnolla tutkia. Päivän sana on trendikkäästi biohiili.

    Biohiilen raaka-aineeksi sopii mikä tahansa orgaaninen aines, esimerkiksi puu, joka lämpökäsitellään pyrolyysilla hapettomissa olosuhteissa. Prosessissa noin 30–50 prosenttia puun yhteyttämällä sitomasta hiilestä varastoituu puuhiileen hyvin pitkäksi aikaa, jopa tuhansiksi vuosiksi, sanoo biohiilen markkinoita Jyväskylän yliopistossa tutkiva Esko Salo.

    Tehokkaasta hiilensidonta ja -varasointikyvystä johtuen myös YK:n ilmastopaneeli IPCC on raportissaan kirjoittanut biohiilen mahdollisuuksista ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

    Maaperään sekoitettuna biohiili parantaa kasvuoloja kuohkeuttamalla maata ja pidättämällä vettä. Biohiili sitoo itseensä haitta-aineita, minkä vuoksi sen avulla voidaan suodattaa esimerkiksi hulevesiä ja maatalouden ravinnepitoisia vesiä. Varsinkin maapallon kuivien alueiden maa- ja metsätalouteen biohiili voi tuoda apua.

    Biohiiltä voidaan valmistaa mistä tahansa orgaanisesta aineksesta. Suomessa biohiiltä valmistetaan puupohjaisista biomassoista kuten teollisuuden sivuvirroista, pajusta ja ensiharvennuspuusta.

    Suomessa biohiilimarkkinat ovat vielä pienet. Muutamat suomalaisyritykset myyvät biohiiltä maanparannusaineeksi, kasvualustoiksi viherrakentamiseen ja vesien suodatukseen. Tuotannossa syntyvää ylijäämäenergiaa hyödynnetään kaukolämmöntuotannossa.

    Kysyntää biohiilelle on enemmän kuin tarjontaa, mikä on tehnyt raaka-aineesta arvokkaan. Maailmanlaajuisesti biohiilen markkinat ovat noin neljä miljardia euroa.

    Salon mukaan biohiiltä voisi helposti valmistaa metsäteollisuuden sivuvirroista enemmänkin. Hakelämpölaitosten ohessa biohiili voisi esimerkiksi tukea tuotantoa aikoina, jolloin lämpöä ei tarvita, Salo ideoi.

    "Teknologia itsessään antaa valtavan potentiaalin, ja bisnesmalleja on hurja määrä. Alalla on räjähdyspotentiaalia, siksi itsekin kiinnostuin alasta."

    Markkinat ovat tosin epävarmat. "Tällä hetkellä se on marginaali ala. Jos tuottajia tulee paljon, hintakin voi tippua", Salo sanoo.

    Artikkelin aiheet
    biohiili
    ilmastonmuutos
    hiilensidonta
    maatalous
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle