• Vuonna 2014 Iisalmessa valmistetaan bioöljyä puusta

    Metsä
    17.12.201215:00
    MT toimitus

    PIEKSÄMÄKI (MT)

    ”Aiomme ostaa puuraaka-ainetta markkinahinnalla ja tuottaa markkinahintaista bioöljyä”, kertoi Green Fuel Nordic Oy:n toimitusjohtaja Timo Saarelainen metsänomistajien liitto Järvi-Suomen syyskokouksessa Pieksämäellä perjantaina. Hänen puheenvuoronsa herätti vilkasta keskustelua.

    Jalostamon raaka-aine tullaan saamaan pääosin metsistä ja mekaanisen metsäteollisuuden sivuvirroista.

    ”Metsistä saatavan raaka-aineen hinta tullee vastaamaan kuitupuun keskiarvohintaa.”

    Pohjois-Savon elykeskus on jo hyväksynyt yrityksen Iisalmen Soinlahden ja Savonlinnan Pääskylahden alueet biojalostamotoimintaan soveltuviksi ympäristövaikutusten arvioinnin perusteella.

    Tuotannon pitäisi alkaa ensin Iisalmessa vuonna 2014, Savonlinna seuraa perässä noin 9–12 kuukauden viiveellä.

    Yksi biojalostamo käyttää puuta noin 350 000 kiintokuutiometriä vuodessa ja pystyy tuottamaan 90 000 tonnia bioöljyä. Öljymäärä vastaa 20 000 omakotitalon yhden vuoden energian kulutusta.

    Yhdestä kiintokuutiometristä puuta saadaan 210 litraa bioöljyä.

    ”Jalostamon kannalta kaikki puusta saatavat raaka-ainevirrat ovat tärkeitä ja hyödynnettävissä, sekä havu- että lehtipuusta”, sanoi Saarelainen.

    Puun toimitussopimukset on jo solmittu isojen metsäalan toimijoiden kanssa. Raaka-aineen pitäisi löytyä yrityksen laskelmien mukaan 100 kilometrin säteellä jalostamolta.

    Myös sahojen sivuainevirrat kiinnostavat.

    Saarelaisen mukaan biojalostamo pystyy parantamaan sahojen kilpailukykyä.

    Toisin kuin lämpölaitokset, biojalostamo on kiinnostunut ostamaan ympärivuotisesti sivuainevirtoja.

    Yritys suunnittelee yhteensä kolmen biojalostamon rakentamista. Iisalmessa on jo suunnitteluvaiheessa varattu mahdollisuus sijoittaa toinen jalostamo ensimmäisen rinnalle.

    ”Olemme saamassa valtiolta investointitukea, mutta jalostamojen rakentaminen olisi taloudellisesti järkevää ja mahdollista ilman tukiakin”, painottaa Saarelainen.

    Tällä hetkellä yritys on yksityishenkilöiden omistama, Saarelainen isoimmalla osuudella.

    ”Kyseessä ei ole tuotekehitysprojekti, eikä siihen liity teknistä riskiä”, painottaa Saarelainen.

    Bioöljyn valmistus alkaa, kun biomassa kuumennetaan hiekan avulla alle kahdessa sekunnissa noin 500 celsiusasteen lämpötilaan. Kuumennus saa biomassan kaasuuntumaan.

    Kaasutus tapahtuu hapettomassa ympäristössä, eikä palamista tapahdu. Kun kaasuuntunut biomassa lauhdutetaan, muodostuu bioöljyä ja tiivistymättömiä kaasuja, eli tuotekaasua. Tuotekaasut hyödynnetään muualla prosessissa.

    Öljyn ja kaasun lisäksi tuotannossa syntyy noin viisi tonnia tuhkaa päivässä.

    Tuhka on tarkoitus tuotteistaa ja käyttää esimerkiksi maanparannusaineena sekä metsälannoitteena.

    SARI PENTTINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    bioöljy
    puuraaka-aine
    Iisalmi
    Green Fuel Nordic Oy
    biojalostamo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle