• Koskisen tulosparannus tuli levyistä, sahoja ei seisoteta kysynnän laskusta huolimatta

    Viime vuoden joulukuussa listautunut puunjalostusyhtiö Koskisen raportoi ensimmäisen tilinpäätöksensä pörssiyhtiönä.
    Tilaajalle
    Sahatavaran kysyntä heikkeni markkinoiden yleisen epävarmuuden lisääntyessä ja hinnat olivat laskusuunnassa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Vuoden viimeisellä neljänneksellä Koskisen Oyj:n liikevaihto ja tulos jäivät vuotta aiemmasta.
    Sahatavaran kysyntä heikkeni markkinoiden yleisen epävarmuuden lisääntyessä ja hinnat olivat laskusuunnassa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Vuoden viimeisellä neljänneksellä Koskisen Oyj:n liikevaihto ja tulos jäivät vuotta aiemmasta. Kuva: Juuso Toivonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.3.202309:42
    Sami Suojanen

    Puunjalostusyhtiö Koskisen Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta sanoo, ettei yhtiöllä ole tarvetta seisottaa sahojaan tai lomauttaa henkilöstöään sahatavaran kysynnän hiljenemisen takia.

    ”Ymmärtääkseni kysynnän hiljeneminen koskee erityisesti männyn sahaajia. Me sahaamme kuusta ja siksi meillä ei ole tarvetta kummallekaan näistä sopeutuksista”. Pahta sanoi yhtiön tulosjulkistuksen yhteydessä.

    Yhtiö teki viime vuonna historiansa parhaan tuloksen. Sen liikevaihto nousi kaksi prosenttia 317,7 miljoonaa euroon ja tilikauden voitto oli 45,9 miljoonaa euroa. Se oli 7,4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Sahasyklin hiljeneminen kuitenkin tuntui yhtiössä. Sahatavaran kysyntä heikkeni markkinoiden yleisen epävarmuuden lisääntyessä ja rakentamisen hiljenemisen takia. Myös hinnat olivat laskusuunnassa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Sahateollisuuden liikevaihto laski kymmenen prosenttia.

    Tästä huolimatta Koskisen on pitänyt tuotannon käynnissä normaalisti. Vuoden lopun varastotasot olivat vuoden takaista hieman alhaisemmalla tasolla.

    Tukkien hinnoista Pahta totesi, että hinnankorotuksille ei nyt ole varaa.

    Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät koivuvanerissa, jonka tarjonta Euroopassa on laskenut rajusti. Koivuvanerin kysyntä ylittää tarjonnan merkittävästi lähitulevaisuudessa. Tämä on lisännyt Koskisen tuotteiden kysyntää ja myös koivuvanerituotteiden keskihinnat ovat nousseet. Levyteollisuuden liikevaihto nousi melkein 22 prosenttia.

    Yhtiön tulosparannus tuli ennen kaikkea levyteollisuudesta. Sahateollisuuden käyttökate laski runsaat yhdeksän miljoonaa euroa, mutta levyteollisuus nosti käyttökatettaan yli 15 miljoonaa euroa.

    Koskisen Oyj listautui pörssiin joulukuun alussa. Yhtiö pitää ennallaan silloin antamansa ohjeistuksen tämän vuoden liikevaihdosta ja tuloksesta talouden lisääntyneestä epävarmuudesta huolimatta.

    Ohjeistuksen mukaan Koskisen vuoden 2023 liikevaihdon ei odoteta ylittävän vuoden 2022 tasoa. Oikaistun käyttökatemarginaalin odotetaan olevan 12–14 prosenttia. Sahateollisuus-segmentin kannattavuuden odotetaan laskevan vuoden 2022 tasoon verrattuna ja levyteollisuus-segmentin kannattavuuden odotetaan säilyvän tai paranevan vuoden 2022 tasoon verrattuna.

    Koskisen aikoo jakaa vuodelta 2022 osinkoa 0,43 osakkeelta hallituksen listautumisen yhteydessä antaman arvion mukaisesti.

    Yhtiö toteuttaa parhaillaan noin 50 miljoonan euron investointia uuteen puunjalostusyksikköön Järvelässä. Kesästä 2023 asteittain käyttöön otettava uusi yksikkö sisältää sahan syötön kuorintoineen, sahaustoiminnot, sahatavaran tuorelajittelun sekä kesällä 2022 käyttöön otetun rimoituksen.

    Investointi nostaa yhtiön sahauskapasiteetin noin 400 000 kuutioon vuodessa nykyisestä 300 000:sta. Kapasiteetin lisäyksen ja toiminnan tehostumisen odotetaan tuovan noin kahdeksan miljoonan euron parannuksen yhtiön käyttökatteeseen.

    JUTTUA ON PÄIVITETTY 16.3.23 KLO 12.45 LISÄÄMÄLLÄ TULOSTAULUKKO JA KOSKINEN OYJ:N TOIMITUSJOHTAJAN JUKKA PAHDAN KOMMENTTEJA.

    Lisää aiheesta
    • Keitele Group rajoittaa tuotantoaan Keiteleellä, Alajärvellä ja Kemijärvellä.

      Metsäteollisuus | Keitele Group lomautti osan henkilöstöstään – ”Alkuvuoden tilauskertymät riittämättättömiä”

      Tilaajalle
    • Kemiin syyskesällä valmistuva Metsä Groupin biotuotetehdas lisää puun käyttöä 4,5 miljoonaa kuutiometriä, kun tehdas pääsee täyteen vauhtiin. Ruotsista puumäärästä on tarkoitus hankkia miljoona kuutiometriä. Kuva on otettu tehdastyömaalta joulukuun lopussa.

      Metsäteollisuus | Puun tarjonnan niukkuus nostaa hintoja Itämeren alueella

      Tilaajalle
    • UPM:llä on vanerintuotantoa Suomessa Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Kouvolassa. Arkistokuva on Joensuusta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden kannattavin puutuote oli viime vuonna vaneri ‒ sahatavara sukelsi loppuvuonna

      Tilaajalle
    • Sellun osuus Metsä Groupin tuotannossa kasvaa entisestään, kun biotuotetehdas käynnistyy Kemissä alkusyksystä. Arkistokuvassa on Äänekosken biotuotetehdas.

      Metsäteollisuus | Metsä Group piti kärkipaikan kolmen suuren metsäyhtiön tulosvertailussa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa