• Isomäki: Myös sadan vuoden päästä tukkipuu on suomalaisten metsien päätuote

    Risto Isomäki arvelee, että seuraavan vuosisadan aikana olisi luultavasti älykästä siirtää metsätalouden paino­pistettä yhä voimakkaammin laadukkaan tukkipuun tuotantoon.
    Metsä
    25.1.201806:30
    Risto Isomäki

    Maailma on viime vuosikymmeninä muuttunut niin nopeasti, että myös metsätalouden pitkän tähtäyksen tavoitteiden suunnittelusta on tullut vaikeaa. Minkälaisia puuhun perustuvia tuotteita Suomessa kannattaa valmistaa vielä sadan vuoden päästäkin?

    Ennusteiden mukaan paperille painetut sanomalehdet korvautuvat suurimmaksi osaksi nettilehdillä. Osa kirjoista painetaan jatkossakin paperille, mutta niitä varten ei tarvita yhtä paljon puuta.

    Lisäksi ainakin lyhytkuituisen ja lopulta ehkä myös pitkä­kuituisen sellun tuotannosta yhä suurempi osa siirtynee vähitellen trooppisiin maihin, joissa sekä puut että muut sellukasvit kasvavat ratkaisevasti nopeammin kuin kylmässä Pohjolassa.

    Pakkausmateriaalien tuotanto säily­nee Suomessa pisimpään, mutta pitkällä aikavälillä senkään varaan ei välttämättä voi laskea kovin paljon.

    Puulla on epäilemättä suuri rooli energiantuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa seuraavan puolen vuosisadan ajan.

    Merkittävä osa Suomen sähköstä ja kaukolämmöstä ja ehkä jopa polttoaineista tuotetaan varmaan jonkin aikaa puusta. Ilmastokriisin huipulla puuta saatetaan jopa ostaa varastoitavaksi soihin tai järvien pohjalle hiilidioksidin poistamiseksi ilmakehästä.

    Nämä tuotantorakenteet eivät kuitenkaan jääne kovin pitkäaikaisiksi. Eristemateriaalien kehitys romahduttaa lämmitysenergian tarpeen samalla, kun aurinkosähkön tuotanto, siirto ja varastointi halpenevat jatkossakin musertavalla vauhdilla.

    Kiina on jo päättänyt siirtyä sähköautoihin. Maapallon teknologista valtavirtaa vastaan on pitkän päälle paha harata.

    Tukkipuulla ja siitä jalostetuilla tuotteilla on paremmat tulevaisuudennäkymät kuin millään muulla metsiemme perinteisellä tuotteella. Ihmiset rakastavat puuta rakennusmateriaalina. Mitä enemmän globaalin etelän väestö vaurastuu, sitä suuremmaksi kasvaa hyvälaatuisen tukkipuun kysyntä maailmalla.

    Useimmat suomalaiset kiroilevat hintoja käydessään sahalla tai puutavaraliikkeessä, mutta jos he ostaisivat puutavaraa jossakin muussa maassa kuin Suomessa (tai Venäjällä), he luulisivat laskua karkeaksi hevosenleikiksi.  

    Myös vaatekuitujen näkymät ovat lupaavat. Puuvillan tuotanto on ajautunut monissa maissa ekologisiin umpi­kujiin, eivätkä ihmiset pidä tekokuiduista. Puuvillaa vastaaville mutta sitä ympäristöystävällisemmille luonnon­kuiduille on valtava maailmanlaajuinen tilaus, ja suomalaiset yhtiöt ovat olleet puusta tehtyjen korkeatasoisten vaatekuitujen kehittelyn kärjessä.

    Kemianteollisuuden täytyy siirtyä raaka-aineiden hankinnassaan takaisin puuhun siinä vaiheessa, kun fossiilisten polttoaineiden aika jää taakse.

    Kun Suomen metsäteollisuutta alettiin aikanaan kehittää, saattoi olla järkevää käyttää suuri osa metsien tuotosta paperinvalmistukseen. Seuraavan vuosisadan aikana olisi kuitenkin luultavasti älykästä siirtää metsätalouden paino­pistettä yhä voimakkaammin laadukkaan tukkipuun tuotantoon.

    Tämä sopisi erittäin hyvin yhteen sen kanssa, että viimeisimmissä mielipidetiedusteluissa peräti 80 prosenttia suomalaisista metsänomistajista on sanonut harkitsevansa siirtymistä tukkipuun osuutta painottavaan jatkuvaan kasvatukseen. Samalla parantuisivat maamme matkailun näkymät.

    Pitäisin itse hyvin todennäköisenä sitä, että myös sadan vuoden päästä tukkipuu on suomalaisten metsien selkeä päätuote. Lisäksi veikkaisin, että vaatekuidut ja puupohjaiset kemikaalit ovat nousseet suomalaisen metsäteollisuuden toiseksi ja kolmanneksi tärkeimmiksi tuotteiksi.

    Olisiko kenelläkään kristallipalloa, josta asian voisi tarkistaa?

    Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    tukkipuu
    metsäteollisuus
    ilmastonmuutos
    puupohjainen teollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle