• Turpeen alasajo vaikeuttaisi puun polttoa

    Metsä
    23.4.201216:00
    Jarmo Palokallio

    Bioenergian tuottajat ovat huolissaan turpeen tuotannon lopettamisvaatimuksista. Huolta lisää se, että puun poltto ei onnistu voimaloissa ilman turvesekoitusta.

    ”Energiaturpeen tilanne on huolestuttava. On jopa uhattu sen käytön alasajolla. Pitää muistaa että turve korvaa fossiilisia tuontipolttoaineita”, sanoi toiminnanjohtaja Pekka-Juhani Kuitto Finbion Kevätpäivässä viime viikolla.

    Myös elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) kantoi huolta turpeen kohtalosta. Hän muistutti, että ilman turvetta myös metsähakkeen käytöltä putoaa pohja.

    ”Turpeen alasajoa haluavat eivät ymmärrä kokonaisuutta. Turvetta tarvitaan puun tukipolttoaineena. Se on tärkeä myös työllisyydelle ja huoltovalmiudelle.”

    Hallituksen tavoitteena on hiilen ja maakaasun korvaaminen puulla. Turpeen energiakäyttöä vähennetään asteittain, mutta sitä ei korvata kivihiilellä.

    Häkämies kehui bioenergian käytön kasvavan tavoitteiden mukaisesti. Työtä tavoitteen saavuttaminen silti vaatii.

    Puun käytön kasvattamisen lisäksi myös suunnitellut tuulivoimalat tarvitaan. Niiden määrä on tarkoitus nostaa sadasta 900:aan.

    Turve ja puu ovat kytköksissä toisiinsa verotuksellisesti. Kun turpeen vero nousee, puun tuet laskevat. Se ei edistä kummankaan käyttöä.

    Turpeen verotusta on päätetty moninkertaistaa lähivuosina. Nyt vero on 1,9 euroa megawattitunnilta ja se nousee 5,9 euroon vuonna 2015.

    Häkämiehen mukaan turpeen veronkorotuksessa ollaan nyt viimeisellä viivalla. ”Se on kiikkulautana myös metsähakkeen tukeen.”

    Kokouksen osanottajat harmittelivat turpeen kohtaloa.

    Täyttä yksimielisyyttä ei silti syntynyt edes turpeen luokittelusta.

    Osa osallistujista piti turvetta uusiutuvana biopolttoaineena. Toiset kehottivat myöntämään, että turve on jotain muuta. Silti sen poltto on kansantaloudellisesti järkevää.

    Bioenergia ry:n puheenjohtaja Esa Lindholm piti turpeen ongelmana huonoa mainetta. Turvetuotannon piikkiin on siksi laitettu myös sellaisia vesistöongelmia, joihin se ei ole syyllinen.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    turpeen alasajo
    puun poltto
    bioenergia
    turvevero
    tuulivoima
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle