• Puolet metsäkoneyrityksistä kärsii ajoittain työvoimapulasta – laajentumista suunnittelevilla on vaikea löytää uusia työntekijöitä

    Ammattitaitoiset metsäkoneenkuljettajat ovat haluttuja myös muilla aloilla.
    Metsäkoneenkuljettajia valmistuu vuosittain noin 400. Valtaosa heistä on käynyt metsäkoneenkuljettajan kolmivuotisen perustutkinnon.
    Metsäkoneenkuljettajia valmistuu vuosittain noin 400. Valtaosa heistä on käynyt metsäkoneenkuljettajan kolmivuotisen perustutkinnon. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä
    19.10.201808:00
    Juha Kaihlanen

    Puolet metsäkoneyrityksistä kärsii ajoittain työvoimapulasta, ilmenee Koneyrittäjien elokuussa tekemästä kyselystä.

    Uuden työntekijän löytäminen yrityksen laajentuessa tai vanhan työntekijän lähtiessä on erityisen vaikeaa. Tätä mieltä oli 70 prosenttia kyselyyn vastanneista, Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola kertoo.

    Ammattitaitoiset metsäkoneenkuljettajat ovat haluttuja osaajia myös muilla aloilla kuten satamien lastinsiirtelykoneiden tai kaivoskoneiden kuljettajina.

    TTS Työtehoseuran tutkimuksen mukaan metsäkoneenkuljettajiksi vuosina 2011–2015 valmistuneista ja työllistyneistä oli vuoteen 2017 mennessä siirtynyt lähes kolmannes muille aloille.

    "Meillä kaikilla alalla toimivilla niin yrittäjillä kuin asiakkailla olisi mietinnän paikka, mitä kehitettävää työoloissa olisi, kun jo jonkin aikaa alalla olleet lähtevät pois", Jaakkola sanoo.

    Metsäkoneyrityksiä toimii Suomessa laskentatavasta riippuen 1 300–1 600. Niiden palveluksessa työskentelee noin 6 500 metsäkoneenkuljettajaa.

    Metsäalan koulutuksen ja työelämän yhteisorganisaation Metsäkoulutus ry:n toiminnanjohtajan Ville Mannerin mukaan pula on ennen kaikkea osaavista työntekijöistä.

    "Koulutuksen laatua yritetään nyt kehittää niin, että osaamisen taso vastaisi koulutuksen päättyessä mahdollisimman pitkälle työelämän vaatimuksia."

    Metsäkoneyritys Metsä-Multian avausta yrityksen omasta kuljettajakoulutuksesta Manner pitää tervetulleena.

    "Yritysten ja oppilaitosten toivoisi tekevän entistä enemmän yhteistyötä, jotta voitaisiin kehittää koulutukseen uusia väyliä ja malleja."

    Metsäkoneenkuljettajia valmistuu vuosittain noin 400. Valtaosa heistä on käynyt metsäkoneenkuljettajan kolmivuotisen perustutkinnon.

    Ammattitutkinnon suorittaa vuosittain 60–80. Ammattitutkinnon polku on tarkoitettu esimerkiksi ammatinvaihtajille.

    Metsäkoneenkuljettajien koulutusta tarjoaa 12 oppilaitosta, joille opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt opetuksen järjestämisluvan.

    Lue lisää:

    Kilpailu puunkorjuun osaajista kiristyy – metsäkoneyritys Metsä-Multia palkkasi opettajan ja aloitti oman kuljettajakoulutuksen

    Artikkelin aiheet
    työvoimapula
    metsäkoneenkuljettaja
    metsäkoneyritys
    koulutus
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio