• Puurakentamista olisi helppo kasvattaa hakkuita lisäämättä

    Puurakentaminen nauttii suurta suosiota kuluttajien ja päättäjien keskuudessa, mutta sen yleistyminen takkuaa.
    Sahatavaran kotimaan kulutus vastasi parhaimmillaan yli 40 prosenttia tuotannosta, kun se vuonna 2022 putosi 20 prosenttiin.
    Sahatavaran kotimaan kulutus vastasi parhaimmillaan yli 40 prosenttia tuotannosta, kun se vuonna 2022 putosi 20 prosenttiin. 
    Metsä|Rakentaminen
    7.3.202322:00
    Kolumni
    Kai Merivuori

    Helsingin Etelä-Haaga on 1950-luvun alussa laaditun asemakaavan mukaan rakennettu kerrostaloalue. Alueesta ei aikanaan muodostunut lähiömäistä. Maat olivat lukuisten yksityisten omistajien hallussa, ja entisille puurakenteisten huviloiden tonteille rakennettiin 3–4 kerroksisia pienkerrostaloja. Niiden ansiosta alue on edelleen puistomainen.

    Alueen asuntomäärä on kasvanut verkkaisesti täydennysrakentamalla. Vanhasta huvila-ajasta kertoo edelleen muun muassa Tunnelitien näköalapaikalla sijaitseva, kerrostalojen takaa pilkistävä puurakenteinen Villa Furuhäll, joka 1980-luvulla juuri ja juuri vältti purkutuomion talon tulevien asukkaiden aktiivisuuden ansiosta.

    Uutta koerakentamiseen perustuvaa puutalokantaa on syntynyt viime vuosina vanhan puurakenteisen asemarakennuksen lähistölle. Puisiin CLT-elementteihin perustuva omakotitalokin on mahtunut vanhan puuhuvilan tontille. Etelä-Haagaa täydennetään nyt ensimmäisellä puurunkoisella, neljäkerroksisella puukerrostalolla Artturi Kannistontiellä.

    Esimerkit ilahduttavat, sillä puurakentamisen yleistyminen on Suomessa ollut hidasta, vaikka puurakentaminen nauttii suurta suosiota niin kuluttajien kuin päättäjienkin taholla. Puurakentaminen perustuu uusiutuviin metsiin, rakennukset sitovat hiiltä ja niistä on helppo tehdä energiatehokkaita. Etenkin tilaelementteihin perustuva rakentaminen on rakennuspaikalla nopeaa ja työmaahaitat jäävät rajallisiksi.

    Venäläisen tavaran tuonnin loppuminen ei ole kotimaisen kysyntää vauhdittanut.

    Viime aikoina keskusteluun on nostettu puurakentamisen lisäämisen haitat metsien hiilinieluille. Totta on, että puurakenteisiin käytettävän raaka-aineen hakkuut pienentävät hakkuualueen hiilinielua hetkellisesti. Sen sijaan julkisuudessa on unohdettu puurakennuksen pitkäaikaisesti sitoma hiili. Oikein hoidetussa puutalossa hiili pysyy pois ilmakehästä pidempään kuin siihen käytetyssä metsässä. Puurakentamista on myös mahdollista lisätä Suomessa ilman lisähakkuita.

    Puurakentamisen taantuminen kotimaassa on johtanut sahatavaran kotimaisen vuotuisen kulutuksen putoamiseen 2000-luvun runsaasta viidestä ja puolesta miljoonasta kuutiometristä nykyiseen kahteen miljoonaan kuutiometriin. Venäläisen tavaran tuonnin loppuminen ei ole kotimaisen kysyntää vauhdittanut.

    Kotimarkkinan ryytyessä sahat ovat kasvattaneet vientiään. Sahatavaran kotimaan kulutus vastasi parhaimmillaan yli 40 prosenttia tuotannosta, kun se vuonna 2022 putosi 20 prosenttiin. Viennistä olisi helppo palauttaa tuotteita kotimaan markkinoille hakkuita lisäämättä ja logistiikan päästöjä vähentäen.

    Edellytys puurakentamisen yleistymiselle on sijoittajien ja rakennusliikkeiden kiinnostuminen hybridi- tai puurakentamiseen. Hieno esimerkki tästä on perheyhtiö Onvestin halu vahvistaa puurakentamisen liiketoiminta-aluetta hankkimalla omistukseensa Teijo-Talot Oy:n osakekannan ja lisäämällä omistustaan Puurakentajat Oy:ssä. Se muuten myös rakentaa etelähaagalaista puukerrostaloa Artturi Kannistontielle. Näitä tarvitaan lisää.

    Kirjoittaja on sahateollisuuteen erikoistunut konsultti.

    Lisää aiheesta
    • Puukerrostalo Joensuussa.

      Rakentaminen | Puurakentamisen markkinaosuus kasvoi, vaikka rakentaminen hiipuu

    • Puurakentaminen on suosittu ratkaisu omakotitaloissa.

      Rakentaminen | Puurakentaminen voisi vähentää koko rakennusalan päästöjä

    • UPM:llä on vanerintuotantoa Suomessa Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Kouvolassa. Arkistokuva on Joensuusta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden kannattavin puutuote oli viime vuonna vaneri ‒ sahatavara sukelsi loppuvuonna

      Tilaajalle
    • Puun kysynnän on arvioitu jopa nelinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä maailmanlaajuisesti.

      Metsäteollisuus | Yllättävä maa kiilasi toissa vuonna Venäjän ohi ykköspaikalle raakapuun viennissä

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein