

Metsätyöasujen trendinä on pitkään ollut hyvä istuvuus ja joustavuus. Uudet metsurinasut eivät ole säkkimäisiä eivätkä alus- ja väliasut roikkuvan väljiä.
Sama näkyy käsineissä. Niistäkin löytyy yhä useammin elastaania tai muuta joustavaa materiaalia. Sitä on yleensä kämmenselässä ja usein myös sormien selkämyksissä suikaleina.
Joustavat käsineet istuvat monen mallisiin kouriin. Jousto antaa hieman anteeksi, jos leikkaus ei vastaa kovin tarkasti käsien muotoa. Kuitenkin jos haluaa tiiviisti istuvat ja mukavilta tuntuvat käsineet, ne löytyvät parhaiten sovittamalla.
Tiiviisti kädessä istuvilla käsineillä moottori- ja raivaussahan käyttövipuja voi hallita paremmin. Myös tuntuma sahan kahvoihin sekä kaasuliipaisimeen parantuu.
Moottorisahan teräketju ja raivaussahan terälevy on aina viisainta viilata käsineet käsissä haavojen välttämiseksi. Sopivan tiukka ja hyvin istuva käsine on silloin mainio, samoin sahaa tankatessa.
Kun puita ja rankoja nostellaan koukuilla ja saksilla, tiukka käsine on jälleen hyvä. Sillä on jämpti tarttua koukun tai saksien kahvaan ja pistää työkalu takaisin koteloon.
Kun klapit pilkotaan kirveellä, hyvin istuva käsine helpottaa työtä. Osumatarkkuuskin voi parantua, mikä puolestaan lisää turvallisuutta.
Istutuksilla iso osa työstä tehdään käsillä: taimia pudotellaan putkeen ja putken leukoja laukaistaan kiinni. Molemmissa työvaiheissa paras ote ja tuntuma syntyvät riittävän hyvin istuvilla käsineillä. Käsineet suojaavat käsiä tukkimiehentäin torjunta-aineelta, jolla taimet on ruiskutettu.

Metsätöissä puiden kasaaminen käsin kuluttaa käsineitä eniten. Varsinkin kuusipöllien nostelu käsillä kuluttaa nahkaa ja myös muita materiaaleja, heittely vielä enemmän.
Nahan kuluminen nopeutuu, jos käsineet ovat läpimärät. Silloin kuusipöllien kuivat ja terävät oksantyngät syövät märkyyden pehmittämää nahkaa rajusti.
Takertuminen heitossa terävään oksantynkään voi tehdä käsineen pintaan viillon tai palkeenkielen.
Urakkatyössä isoja kuusia käsin kasattaessa nahkakäsineet voivat kulua puhki kolmessa viikossa. Jos puita kasataan pelkästään koukuilla ja saksilla, nahkakäsineet voivat kestää kuukausia tai yhden talven, satunnaisessa käytössä jopa useamman vuoden.
Jos läpimärät nahkakäsineet kuivataan kuumassa, ne kovettuvat koppuroiksi. Kuivaus huoneenlämmössä säilyttää paremmin nahan joustavuuden.
Mutta kuivuvatko käsineet silloin seuraavaan päivään? Ehkä eivät, ja siksi niitä on hyvä olla useampi pari.
Nahan pehmeyttä ja vettähylkivyyttä voi lisätä vahaamalla kämmenpuolia ajoittain nahkavahalla. Nahkakenkien kenkävaha kelpaa tarkoitukseen.
Tekokuituiset käsineet voi kuivata melko kuumassa, eivätkä ne kovetu. Käsineet saa näin nopeammin kuiviksi.
Materiaalina nahka on monia tekokuituisia käsineitä hengittävämpää. Kädet hikoavat silloin vähemmän, ja kuumalla nahkakäsineet tuntuvat monia tekokuituisia viileämmiltä.
Useimmat käsineet ovat parhaimmillaan vasta sitten, kun ne ovat muotoutuneet käyttäjänsä kouriin.
Vuorilliset, kämmenien ulkopinnalta lateksiset käsineet, joiden kämmenselkämys on hengittävää neulosta, ovat suosittuja ulkotöissä kylmillä säillä. Niiden kuminen pinta antaa erinomaisen pidon ja suojaa kämmentä kosteudelta.
Raivaussahan kahvoista ja kirveen varresta lateksi antaa erinomaisen pidon puristamatta.
Hakkuutöissä loistava pito kääntyy haitaksi. Vasemman käden pitää luistaa sahan etukahvalla, kun ote muutetaan kahvan yläosasta sivulle päästämättä kahvasta irti. Puristusta höllätään ja kahva luistaa käsineen sisässä. Näin tehdään muun muassa kaadossa ja silloin, kun runkoa karsitaan alapuolelta.
Osassa lateksipintaisia käsineitä pito on niin hyvä, ettei kahva luista käsineen sisässä. Sujuva otteen vaihto vaatii tottumusta, jottei saha putoa. Siksi tällaisia käsineitä ei voi suositella kokemattomalle hakkuutyöhön.

Kokeilussa oli mukana myös synteettisistä materiaaleista valmistettuja käsineitä, jotka tarjoavat erilaisia ominaisuuksia kuin perinteiset nahkakäsineet.
Synteettisen materiaalin etuna on lähes aina nahkaa parempi istuvuus paremman taipuisuuden ansiosta.
Myös sormituntuma on tyypillisesti parempi kuin nahkakäsineissä. Se tekee pienempiin esineisiin ja työkaluihin tarttumisesta tarkempaa. Siksi niin sanotut asentajan käsineet eivät yleensä ole nahkaa.
Vedenpitävät käsineet ovat yleensä vuorillisia. Kesällä ja vielä syksylläkin ne ovat sahatöissä niin kuumat, että kädet hikoavat ja käsineet kostuvat, vaikka vesi ei pääse sisään.
Siksi monet käyttävät vähäisellä sateella pakkasiin saakka samoja käsineitä kuin kuivalla kelillä. Kun käsineet käyvät liian märiksi, vaihdetaan repusta kuivat tilalle.
Kokeilussa mukana olleen vedenpitävän Guide 9504 -käsineen vuori on niin ohut ja huokoinen, ettei käsine ole kuuma. Nitriilipinnoitteinen käsine on ohut ja notkea. Se sopii istutuksille, kun nostellaan märkiä taimipaakkuja. Vedenpitävyys suojaa myös torjunta-aineilta.
Myöhään syksyllä, kun sää kylmenee, sateella on ainakin raivattaessa paras käyttää vuorillisia, vedenpitäviä käsineitä.
Kuusikkoa hakattaessa käsineiden tiukkuus ranteesta ratkaisee sen, kertyykö käsineiden sisään teräviä kuusenneulasia ja muuta ryönää, jota rungoista aina irtoaa. Jossakin määrin samaa voi tapahtua myös raivatessa.
Parhaiten roskien pääsy käsineisiin estyy, kun ranteessa on kiristettävä tarranauha sekä sen lisäksi uloimpana koko ranteen ympäri ulottuva leveä resori. Ainakin Husqvarna Functional -käsineissä on tämä perusteellinen suojaus.
Talvella kiristettävä ranne ja/tai resori estää myös lumen pääsyn käsineen sisään. Puseron riittävän pitkä hiha antaa vielä lisäsuojaa lumelta.
Huonommin raivuulle ja hakkuulle soveltuvat sellaiset käsineet, joiden suut ovat väljät ja avonaiset. Putoava lumi solahtaa ranteista heti sisään.
Jos kädet ovat arat kylmälle, väljät, vuorilliset rukkaset ovat lämpimin valinta pakkaselle. Kaasuliipaisinta painavassa kädessä rukkasta ei voi kuitenkaan sahatessa pitää. Se on hankalaa ja heikentää työturvallisuutta.
Markkinoilta löytyy myös talvikäyttöön tarkoitettuja työsormikkaita. Töissä moni tarkenee syyskylmillä ja vielä pikkupakkasillakin tavallisilla, tukevarakenteisilla työkäsineillä.
Yksi syy sormien paleluun on kosteus käsineissä. Märässä metsässä käsineet kastelee vesi, talvella lumi. Lämpimyys lisääntyy tuntuvasti, kun käsineet ovat täysin kuivat.
Siksi vedenpitävä käsine on sadesäillä ja lumikeleillä hyvä. Kokeilussa sellainen oli muun muassa Guide 5171W.
Hikoilu on yksilöllistä, mutta myös hikoilun takia käsineet voivat kostua, myös vedenpitävät. Siksi kokeneet hakkaajat varaavat mukaan useita kuivia varakäsineitä.
Metsurin viiltosuojallisissa turvakäsineissä viiltosuoja on perinteisesti ollut vain vasemman käden käsineen kämmenselässä. Nykyisin joissakin käsineissä on viiltosuoja molemmissa käsineissä.
Viiltosuojallinen käsine parantaa turvallisuutta. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole kovin yleistä. Ne maksavat enemmän ja ovat kuitumaton takia peruskäsinettä kankeampia.
Periaatteessa teräketju voi joissakin tilanteissa kuten kaatuessa osua sahaajan käteen. Osuma voi kohdistua selkämyksen lisäksi kämmenpuolelle, jolloin käsineen materiaalin lujuus myös kämmenpuolella on eduksi.
Saimme kokeiluumme myös peruskäsineitä, joissa on viiltosuojaus. Metsätöissä niitä ei yleensä käytetä, koska esimerkiksi puukon tai kirveen terän viilto ei kuulu metsätyön tavallisiin riskeihin.
Viiltosuojakäsineissä suoja on neuloksessa ja kattaa kaikki pinnat. Kiinnostaviksi käsineet tekee se, että ne kestävät kulumista selvästi tavallisia käsineitä enemmän. Samoin terävien oksantynkien raapaisuja.
Hintakin on korkeampi, mutta nostaako kestävyys käytön silti kannattavaksi? Tässä kokeilussa viiltosuojallisia käsineitä ei vielä saatu kulumaan niin paljon, että kysymykseen olisi löytynyt vastaus, mutta palaamme asiaan tuonnempana.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2021.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
