• Puuston kasvun heikkeneminen käänsi maankäyttösektorin hiilinielusta päästölähteeksi

    Maatalouden päästöt laskivat viime vuonna yhden prosentin huonon sadon takia.
    Hakkuut ja puuston kasvun heikkeneminen pienensivät metsän hiilinielua viime vuonna.
    Hakkuut ja puuston kasvun heikkeneminen pienensivät metsän hiilinielua viime vuonna. Kuva: Matti Turtiainen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    25.5.202208:50
    Jarmo Palokallio

    Metsien heikentynyt kasvu kääntää maankäyttöä kuvaavan LULUCF-sektorin päästölähteeksi, ennakoi Luonnonvarakeskus (Luke).

    Luken viime vuoden ennakkotietojen mukaan maankäyttösektori (LULUCF) on muuttunut nielusta päästölähteeksi. Muutos johtuu ennen kaikkea puuston kasvun alenemisesta. Muutokseen vaikuttavat myös lisääntyneet hakkuut.

    Ennakkotietojen mukaan LULUCF-sektori oli kokonaisuutena 2,1 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin suuruinen päästölähde viime vuonna.

    Metsät olivat edelleen 6,7 miljoonan tonnin nettonielu, mutta muiden maankäyttöluokkien päästöt olivat sitä suuremmat.

    ”Vaikka metsät ovat edelleen hiilinielu, puuston kasvun vähenemisestä ja lisääntyneistä hakkuista kuitenkin seuraa, että nielu on pienentynyt”, vahvistaa erikoistutkija Tarja Tuomainen Luonnonvarakeskuksesta

    Puuston kokonaispoistuma oli viime vuoden tilastotietojen mukaan 90,9 miljoonaa kuutiometriä eli yhdeksän prosenttia suurempi kuin edellisvuonna. Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan puuston kasvu on alentunut 12. ja 13. inventointien välillä noin 107,8 miljoonasta kuutiometristä 103,2 miljoonaan kuutiometriin.

    Metsien lisäksi hiiltä sitoutuu puutuotteisiin. Niiden nielu kasvoi 3,1 miljoonaan tonniin, koska sekä sahatavaraa, sellua, kartonkia että vaneria tuotettiin aiempaa enemmän.

    Päästöpuolella viljelysmaan 8,3 miljoonan tonnin päästöt kasvoivat kolme prosenttia edellisvuodesta. Ruohikkomaille, rakennetulle maalle ja kosteikoille tähän pikaennakkotulokseen laskettiin vuodelle 2020 raportoidut 3,7 miljoonan tonnin päästöt.

    Maataloussektorin viimevuotisen päästöt olivat ennakkotiedon mukaan 6,4 miljoonaa tonnia. Maaperäpäästöt jäivät edellisvuotta pienemmiksi, koska huono sato vähensi peltoon jääneistä kasvintähteistä muodostuvia dityppioksidipäästöjä.

    Artikkelin aiheet
    hiilinielu
    maankäyttösektori
    puuston kasvu
    Luonnonvarakeskus
    metsät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin