• Opiskelijat siivoavat ympäristökohteen

    Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) luonnonvara-alan opiskelijat ovat luvanneet siistiä yhden toukokuisen päivän jotain hämäläistä ympäristökohdetta. Kohteen valintaan voi vaikuttaa verkossa.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    21.3.201316:34
    MT toimitus

    Facebookissa on käynnissä äänestys, jonka perusteella talkookohde valitaan. Ehdolla ovat Vartiovuori Mustialassa, Eerolan perintötila Evolla ja Tenholan linnavuori Hattulassa.

    Vartiovuori on yksi Mustialan perinnebiotooppialueista. Vartiovuorella on vielä jäljellä hyvää niittykasvillisuutta.

    Kallion reunoilla kasvaa vanhoja mäntyjä ja katajaa. Vartiovuorta on kunnostettu jo useamman vuoden ajan ja nyt ollaan loppusuoralla. Rinteeltä pitää siistiä oksia pois, jotta aluetta voi käyttää laiduntamiseen.

    Eerolan tila on tullut perintönä oppilaitokselle joitain vuosia sitten. Tilan rakennukset ovat pahoin ränsistyneet ja pihapiiri on villiintynyt.

    Lisäksi tontilla on jätekasoja polttopuusta, rakennustarvikkeista ja metalliromusta. Piha pitäisi siistiä kuntoon.

    Tenholan linnavuorelta avautuva maisema on metsittynyt ja pusikoitunut. Vuori on osa historiallisesti arvokasta Hämeen linnavuoriketjua.

    Aikaisemmin Tenholasta näkyi Aulangon linnavuori. Aluskasvillisuutta pitää poistaa ja rankoja raivata, jotta näkymät Vanajavedelle paljastuvat.

    Tutustu talkookohteisiin ja äänestä osoitteessa http://www.facebook.com

    Artikkelin aiheet
    ympäristönsiisteys
    HAMK
    opiskelijatalkoot
    Häme
    luonnonvara-ala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle