• Puupohjaisten tekstiilikuitujen prosessia Suomessa kehittäneille Wallenberg-palkinto ‒ Papper och massa: Palkinnon saavat Ilkka Kilpeläinen ja Herbert Sixta

    Professorit palkitaan uusien ionisten nesteiden kehittämisestä prosessiin, jossa sellu muunnetaan kestäviksi tekstiilikuiduiksi. Ympäristöystävälliset ioniset nesteet korvaavat muun muassa myrkyllistä hiilidisulfidia.
    Aalto-yliopiston biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella syötetään kuitua karstauskoneeseen.
    Aalto-yliopiston biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella syötetään kuitua karstauskoneeseen. Kuva: Päivi Sivonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.4.202219:45
    Jukka Hämäläinen

    Tämän vuoden Marcus Wallenberg -palkinto on myönnetty Helsingin yliopiston organisen kemian professorille Ilkka Kilpeläiselle ja Aalto-yliopiston biotuotteiden ja biosysteemien laitoksen johtajalle, professori Herbert Sixtalle.

    Heidät palkitaan uusien ionisten nesteiden kehittämisestä prosessiin, jossa sellu muunnetaan kestäviksi tekstiilikuiduiksi. Asiasta uutisoi ruotsalainen Papper och massa -sivusto.

    Tekstiilikuitujen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa maailman väestönkasvun myötä. Puuvillan tuotanto ei kuitenkaan kasva kysynnän tahdissa. Pulaa helpottavat puuvillan kaltaiset selluloosakuidut.

    Puupohjaisten tekstiilikuitujen valmistuksessa yleisimmin käytetystä viskoosiprosessista on tullut kiistanalainen, koska pääreagenssina käytetään myrkyllistä hiilidisulfidia. Lyocell-prosessia monimutkaistaa selluloosan liuottamisessa käytetyn yhdisteen epävakaus.

    Haasteet ovat johtaneet tutkimukseen ionisista nesteistä, jotka ovat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja. Inonisilla nesteillä on myös ainutlaatuisia ominaisuuksia, kuten alhainen höyrynpaine sekä korkea lämpöstabiilisuus ja liukenemiskyky erilaisiin aineisiin.

    Teknisesti laadukkaita puupohjaisia ​​selluloosakuituja on kehittänyt kaksi tutkimusryhmää Suomessa. Professori Kilpeläisen johtama ryhmä Helsingin yliopistossa on kehittänyt superemäksisiä ionisia nesteitä puun biomassan liuottamiseen. Professori Sixta Aalto-yliopiston ryhmineen on kehittänyt sekä märkäkehruuta että kuidunmuodostusta ioniseen nesteeseen liuotetun selluloosan avulla.

    ”Tämä ainutlaatuinen yhteistyö on johtanut uuteen kestävään konseptiin, jossa tekstiilikuituja valmistetaan puusta. Innovaation odotetaan synnyttävän uusia tuotteita ja liiketoimintamahdollisuuksia metsäteollisuudelle”, palkintolautakunnan puheenjohtaja Johanna Buchert sanoo.

    Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa luovuttaa Marcus Wallenberg -palkinnon Tukholmassa lokakuussa järjestettävässä tilaisuudessa.

    Papper och massan uutiseen pääset täältä.

    Lue myös

    Äänekoskella aletaan valmistaa puupohjaista tekstiilikuitua

    Puukuidut pääsevät paraatipaikalle Linnan juhlissa – Suomeen suunnitteilla useita puupohjaisten tekstiilien koelaitoksia

    Artikkelin aiheet
    puupohjaiset tekstiilikuidut
    Marcus Wallenberg -palkinto
    ioniset nesteet
    kestävä tekstiilituotanto
    selluloosa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa